4. huhtikuuta 2009

Kismetti

Hyppäsin yöllä unessa Puijon mäestä ihan reippaasti. Metrimääristä en tiedä enkä tyylistä. Kaatunut en. Kilpakaverit olivat parhaasta päästä: Matti Hautamäki ja Janne Ahonen. Kyllä se oli yhdistetyn kisa, koska piti myös hiihtää. Hiihdin harhaan, mutta osasin takaisin. Jos se vielä tästä.

Viikolla voitin arvonnassa Kismet-suklaapatukan. Se on sitä ...niin hyvää ettei sanotuksi saa...suklaavohvelia. Ei kun keksisuklaata. Ajattelin säästää sen lapsenlapsille, mutta tänään on kipu kismittänyt siinä määrin, että lääkkeiden, kylmägeelin ja kevyen hieronnan ja venyttelyn lisälääkkeeksi söin siitä puolet. Lohtusyömistähän se on, tiedän. Jätin puolet puolisolle.

Juuri nyt kuuluu alkavan taas yksi hurmoksellinen taisto jääkiekossa. Onkohan peräti alkuaan suomalainen tapa laulaa kansallislaulu aina ennen ottelun alkua. Oulussa kun ovat, yleisö yhtyy solistin lauluun kohdassa ... kotimaa tää POHJOINEN... (KalPalle kävi muuten eilen kalpaten.) Sivusta kuulen. Sykähdyttää tuo kohta kummasti, kun jääkiekkokatsomo tulee täysillä lauluun mukaan yhden sanan kohdalla. Melkein käsi sydämellä.

Täältä löytyy ihana ystävän kädenojennus sitä tarvitsevalle. Ja seuraavaksi voi sitten kyynelöidä vaikka tätä kuunnellen. Kiitos ystävät rakkaat! Kuvassa kukkii vanhakantainen minulla kohta neljäkymmentä vuotta kasvanut paavalinkukka.

9 kommenttia:

  1. Liisa

    Tervehdys.
    On se ikävää, että joudut taistelemaan tuon kivun kanssa.
    Onko sen syy saatu selvitettyä? En odota tietenkään vastausta tähän kysymykseen, jos et halua kertoa.

    Ihana kukka. Oletko aina hyötänyt uuden kasvin lehdistä, vai onko ruukussa oleva todella niin iäkäs yksilö?

    Itse olen saanut uusittua vanhan "santun" tökkäämällä vain lehtiä multaan. Mutta aikaa uuden kasvin herääminen siitä vie. Ainakin sellaisia kokemuksia minulla on.
    Äitini oli taas juurrutanut lehtiä (varrentynkä mukana) vesilasissa. Pitkät juuret olikin, vaikka minulta ne tuppaavat tällä tavalla juurrutetut saintpauliat mätänemään.

    Missähän viipynee se aikainen kevät, jota sääennustajat alkutalvesta lupailivat?

    Helsingissä ei ole kuulema enää lunta. Soitin sisarelleni matkan varrelle äsken, kun hän oli palaamassa pääkaupungista.
    Mutta ei hän vielä sentään krookuksia tai tulppaaneita sielläkään nähnyt kukassa pihoilla.

    VastaaPoista
  2. Leonoora,
    Syitä on useampia. Kivunhoidossa 90-luvulla "myöhästyttiin" ja kipu pääsi kroonistumaan. Kivusta en koskaan pääse, mutta kamppailen toimintakyvyn säilymisen kanssa.

    Santtihan kasvattaa sitä "juurivartta" ja tuppaa ruukusta ulos, jollei sitä kohtele kaltoin keväisin. Kun vaihdan mullan, revin aina alimmat lehdet pois. Koskaan en ole kokeillut uudistaa muuten kuin kertomallasi tavalla. Nytkin laitoin viisi lehteä multaan. Ehkä alkavat kasvun, koska ovat ihan virkeitä. Täytyy kokeilla varrellisella lehdellä myös.

    Täällä on maa valkoisena ja lämpötila pakkasen puolella. Hiihtävät vielä jäällä. Ennustin jäiden lähtevän 13.5.! Jossakin on kevät, koska kuvablogeissa olen nähnyt leskenlehtien ja lumikellojen kuvia!

    Hyvää palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Aina sitä ajattelee ensin lapsia tai lapsenlapsia, kun herkkuja eteen ilmaantuu. Hyvä, että popsit itse ja sittenkin vielä puoliskoa ajattelit.

    VastaaPoista
  4. Puijon mäestä hyppäämisunesi toimii minulle terapiana. Hoitaa koti-ikävääni.

    Kismet on hyvää, onnea voittajalle!

    Milloin jäät yleensä lähtevät Kallavedestä? Mies on varannut 11.5. alkaen lomaa ja saareen on tarkoitus silloin päästä. Pitääköhän vähän kynttilällä sulatella rantajäitä...

    VastaaPoista
  5. Lastu,
    Jäiden lähtö vaihtelee paljon. Joskus vesi on vapaa vappuna, mutta toisinaan vasta toukokuun loppupuolella. Kysyitpä vaikeaa asiaa. :) Minä olen veikannut 13.5. tänä keväänä. En ole osunut vielä kertaakaan oikeaan, joten toivossa on hyvä elää.

    VastaaPoista
  6. Siinä järvi, siinä pesj...

    VastaaPoista
  7. ps. hyvää pääsiäistä. älä liukastu mämmiin.

    VastaaPoista
  8. AKH,
    Hyvää pääsiäistä myös itsellesi! Mämmiä vain ripaus. On niin paljon mutta mutusteltavaa.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!