Kuvittelua

Minä ja kamerani olemme kasvaneet melkein kiinni toisiimme. Hiihtoanorakin rintataskuun se sujahtaa mukaani, vaikka jäällä maisema ei juuri muutu. Eilen oli viimaista, mutta aurinkoa. Ja niin kirkasta, että erotin lumettoman kuusikon keskeltä kohoavan ( nyt valitettavasti suljetun) Puijon tornin. Sen vieressä "liikkui" punainen pallo. Kohta niitä ilmaantui lisää. Kuvittelin, että jostakin montusta nousee kuumailmapalloja, kunnes tajusin, että kyseessä olivatkin sähkölinjan merkkipallot.

Tänään, kevätpäiväntasauksen hetkenä (14.08) on taas harmaata. Luvassa on kuitenkin enenevää valoa, kasvavaa kirkkautta järvenselän vitihangilla siihen saakka, kunnes auringon lämpö sulattaa jäät. Salaa. Rannoilla solisee jo. Tämäkin merkkipäivä on joka vuosi ja silti uutinen.

Tarkoituksellista vai ei, eilinen tasa-arvopäivä on niin lähellä päivän ja yön pituuden hetkellistä kohtaamista. Tasan ei käy onnen lahjat. Pystyykö kukaan ihminen olemaan tasapuolinen lähimmäisiään kohtaan? Sukupuolten välinen tasa-arvokisa on loputon ja ratkaisematon, vaikka komiteoita perustetaan pohtimaan aihetta ja antamaan lausuntoja vielä korjausta vaativista asioista. Lasikatot, naisen euro, äitiys ja isyys mm. ovat ikuisuuskysymyksiä. Raha on mittari tässäkin. Lastenhoidossa, vanhusten huollossa, vähemmistöjen kohtelussa jne. Onko jokainen ihminen vielä laulun arvoinen? (SakariKuosmanen 1981)

****

Sain yllätyksekseni Savisudilta tunnustuspalkinnon kuvitteluilleni täällä. Kiitos siitä!