Kuvablogin puolelle saamani tunnustus (ks. edellinen postaus) lähtee kiertoon. Kun aikoinani ilmoitin (sittemmin poistin) tämän blogini Blogilistalle, ensimmäinen tilaajani oli Iines. Hänen päreensä kuuluvat lukemistooni. Joskus kommenttiketjuineen. Tämän tunnustuksen ojennan kuitenkin hänen kuvablogilleen. Hänen kuviensa herkkyys ei voi olla koskettamatta. Ellet vielä ole tutustunut häneen tapaansa kuvittaa ympäristöämme, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa.****
Sunnuntainen pienoislaturetki miltei laduttomalla jäällä vastatuulessa kipeytti kehoa sieltä täältä. Jäälatuja ei voi enää kunnostaa. Luisteluhiihtoon kykeneville hiihtosäitä vielä riittää, mutta minä tarvitsen ne raiteet.
Kipulaastarina käytän piikkimattoa, reseptilääkkeitä ja pientä ikiliikettä. Kävin tutustumassa myös seniorien kuntosaliin uimahallilla ensimmäisen kerran. Tilaa riitti. Laitteet ovat uudehkoja eikä pitäisi valittaa. Mutta mutta. Vaikka moniteholasit olivat mukana, en erottanut mitenkään laitteiden käyttöohjeita. Pitänee laittaa vinkkiä, että laittaisivat ohjeista suurennokset seinälle. Yritys-erehdys-oivallus-periaate ei reporankaiselle ole paras mahdollinen tapa oppia laitteiden tavoille.
Itse allastilassa oli väkeä enemmän, tuttujakin. Vartti vesikävelyä ja kylmäaltaan kautta pois hiukset kosteina. Olisi ehkä kannattanut tulla pois saunan kautta, koska ruokakaupassa alkoi viluttaa. Asiaa ei yhtään auttanut selvästi puhekaveria vailla ollut entinen naapuri, joka sattui ruokaostoksille yhtä aikaa. Viiman vahvistama iltaa kohden kiristyvä pakkanen pakotti kiireesti kotiin.
Olen yrittänyt päästä sisään Andreï Makinen romaaniin Vain rakkaus (olen päässyt sivulle 92.). Sotaa, väkivaltaa, raiskauksia, kidutusta. Saattaa jäädä kesken... Vielä en mitenkään ymmärrä kirjan nimeä.
"He ripustivat meidät ranteista ja vääntelivät vartaloamme. Kipu yltyi hetkessä niin kovaksi että tuntui ihan oikeasti siltä, että lapaluiden väliin kasvoi siivet ja että ne revittiin irti. Ja sitten meni taju..." (Emt. s 29)
Voi että. Kiitos Liisa! Olen niin otettu, etten tiedä mitä sanoa. Tunnustus merkitsee paljon, ja nimenomaan kuvablogini huomaaminen, sillä kuvakieli on se kieli, jota tällä hetkellä tunnen tarvetta käyttää.
VastaaPoistaTeknisesti kuvissani on paljon sanomista ja korjaamista, mutta valokuvaaminenhan on kuin mikä tahansa taidemuoto: siinä ei olla koskaan valmiita, ja nimenomaan opiskelu on hauskaa. Ja täällä blogimaailmassahan meitä kuvaamisen opettelijoita riittää.
Tämä on tunnustus, jota pitää miettiä ja panna kiertoon, muillekin iloksi.
Mitä muuten tulee Andrei Makineen, muistan lukeneeni erään hänen pienoisromaaninsa, taisi olla Vera. Se kertoi naisesta, joka odotti rakkaaltaan kirjettä. Hän kävi joka päivä postilaatikolla katsomassa, joko kirje oli tullut. Oli käynyt jo kolmekymmentä vuotta. - Tämä jäi mieleeni parhaiten tästä romaanista.
Iines,
VastaaPoistaMinähän en kuvaustekniikkaa osaa enkä katso kuvia lainkaan sillä silmällä. Lopputulos l. kokonaisuus tekee "sen". On paljon steriilejä ja vimpan päälle tarkkoja yms. kuvia, joista ei kosketu.
Jatka samaan omaan tyyliisi. Olen havainnut, että monet muutkin arvostavat kuviasi.
Aurinkoisia kuvauskelejä!