4. helmikuuta 2009

Hyvä uutinen


Celia haastoi minut kirjoittamaan hänen kuvastaan (joka suurenee klikkaamalla) hyvän uutisen.

1) Kirjoita kuvasta hyvä uutinen ja julkaise se. Jollei huvita, niin haasta toki joku sijaiseksesi.

2) Valitse jokin omista kuvistasi uudeksi haastekuvaksi.

3) Julkaise kuvasi ja haasta muita.

4) Tämä on leikkiä.


Mansikoilla maailmankartalle

Monessa kodissa seurataan television urheilutarjontaa todella tarkkaan. On tutkittu, että keskiverto urheiluaddikti pystyy seuraamaan neljääkin kilpailutapahtumaa yhtä aikaa. Se käy vallan helposti. Jokaisessa huoneessa saattaa olla oma TV-vastaanotin. Tapahtumien samanaikainen seuranta käy kyllä yhdelläkin televisiolla, koska sitä voi hallita mielin määrin kaukosäätimellä.

Suosituimpien kesäisten erityisesti suomalaisille sopivien kisojen (saappaanheitto, eukonkanto, hyttysentappo, kullanhuuhdonta, lypsyjakkaranheitto, karjankutsu, suopotkupallo jne.) joukkoon suonenjokelainen mansikanviljelijä Esko Tuohisuu kehitti muutama vuosi sitten puutarhamansikkalajikkeiden tunnistuskisan.

Alkuvuosina osallistujia oli vain kotimaasta ja lajikkeitakin vain muutama. Pari vuotta sitten CNN:n toimittaja Michael Hunch sattui kesälomallaan Savoon tulevaan junaan, joissa sesonkiaikaan myydään mansikoita. Samalla hän kuuli ko. kisasta. Näin tieto siihen saakka kansallisesta mittelöstä levisi ympäri maailmaa, jossa on pula hyvistä uutisista. Paikallisten ulkomailta asti rekrytoitujen poimijoiden lisäksi ilmoittautumisia alkoi tulla Japania, Alaskaa ja Havaijia myöten.

Onneksi Tuohisuu kumppaneineen oli jo saanut mansikkalajikkeiston laajennettetuksi kansainvälisiä kisoja vastaavaksi: Bogota, Bounty, Cavendish, Dania, Darselect, Elin, Elsanta, Elviira, Florence, Glima, Gyda, Hiku, Honeoye, Jonsok, Kent, Korona, Marmolada, Nora, Ostara, Polka, Selva, Senga Sengana, Solprins, Tamella ja Zefyr ovat tunnistettavat lajikkeet.

Viime kesän MM-kisassa, joka uutisoinnissa jäi hiukan Beijingin olympialaisten varjoon, osallistujia oli jo 57 34:stä maasta. Jokainen kilpailija sai eteensä lautasellisen l. 25 kpl eri lajikkeisia mansikoita, jotka hänen piti tunnistaa annetussa ajassa. Eniten oikein tunnistanut oli voittaja. Kilpailu oli jännittävä ja sitä pystyi seuraamaan suorana lähetyksenä internetissä.

Semifinaalissa jouduttiin suorittamaan taste off, koska kaksi kisailijaa tunnisti yhtä monta lajiketta. "Kun on aikansa maistellut 25 eri lajiketta saman päivän aikana, niin kyllä ne lopulta jo erottaa toisistaan", summasi viime kesän MM-kisan voittaja leppäkoskelainen mansikanviljelijän tytär Hilpi Rusoposki. Leppäkosken kunta on lahjoittanut kunnalle kunniaa ja mainetta tuoneelle nuorelle mestarille oman saaren. (LTT)

____

PS. Saattaisin haastaa toisiakin mukaan leikkiin, mutta en osaa sijoittaa omaa haastekuvaani tänne tekstin loppuun.

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kilpailu tuomassa samalla Suomea kartalle. Ja mikä ihastuttava nimi voittajalla "Hilpi Rusoposki"! Onko ihan oikea nimi?

    VastaaPoista
  2. Olen onnellinen Hilpi Rusoposken puolesta. Tuokoon voittosaari hänen elämäänsä paljon iloa, silloin kun ilon hetki on, ja lohtua, kun lohdutuksen tarve on. Saaresta liikenee kaikeksi onneksi.

    Ainutlaatuisen kisan olet lanseerannut. Alitajuntani on aina sanonut, että paljon maailmaan mahtuu, mutta jotain on puuttunut. Nyt se kaiherrus on saanut tyydyttävän selityksen. Kiitos.

    VastaaPoista
  3. Utukka,
    Sukunimestä en osaa sanoa enkä ole tarkistanut. Ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani minulla oli työtoveri, jonka nimi oli Hilpi.

    Tämä keksimämi Rusoposki on toinen tuntemani Hilpi.

    Lastu,
    Sinä jos kukaan ymmärrät saaren merkityksen eri ikäkausina. Toivottavasti Hilpin ei tarvitse odottaa kovin kauan ennen kuin saa ainakin saunan saarelleen.

    Luulisi, että yletön mansikoiden popsinta aiheuttaisi ihottumaa ja kuumetta. Konkarikilpailijat ovat valmistautuneet huolella siedätyshoidoin. Toistaiseksi doping-testejä ei ole pidetty.

    VastaaPoista
  4. Hupaisa ja ihan erilainen kuin minun juttuni! Jonkun pitäisi kerätä nämä kaikki muistiin.

    VastaaPoista
  5. Onhan meillä viininmaistajaisetkin, miksei myös mansikanmaistajaiskisat. :) Mansikanmaistajaiskisoja meillä ei olekaan ollut aikaisemmin, mutta toki sellainen otettaan vastaan avosylin.

    Iinuskapa osasi muotoilla sanoiksi myös minun ajatukseni. On hauskaa, miten erilaisia juttuja samasta kuvasta syntyy. Kukahan innostuisi keräämään haasteen tuotokset yhteen paikkaan...?

    VastaaPoista
  6. Iinuska,
    Eiköhän Celia haastepostauksen kommenteista pääse lukemaan kaikki ko. kuvasta kirjoitetut uutiset. :)

    Celia,
    Itse asiassa tällaiset kisat saattavat ollakin. Nyt ainakin on. :)

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!