Aikanaan vastustin mikroaaltouunia pitkään. Olen kai muutosvastarintainen ihminen. Olisin halunnut säilyttää markan. En kyllä panisi pahakseni, jos kipuongelmaan tulisi muutos. Eli valikoivaa muutosvastarintaa. Viikon uutisissa varoitettiin kännyköistä. Lasten tulisi vain tekstailla toisilleen. Nappikuuloke l. vapuri olisi aikuisillakin parempi kuin jokin bluetooth.Sunnuntaisuomalaisesta luin aamun aluksi Anna Puumalan artikkelin Pää täynnä. Kyse ei ole huumeista eikä alkoholista, vaan sähköisten viestinten aiheuttamista neurologisista muutoksista aivoissa. Puhutaan kroonisesta teknostressistä. Stressihän voi olla positiivista eustressiä, jolloin se aktivoi hyvällä tavalla. Työterveyslaitoksen Aivot ja työ -tutkimuskeskuksen johtaja Kiti Müllerin mukaan otsalohkot säätelevät tarkkaavuuden jakamista ja kohdentamista. Ne ovat eräänlainen toiminnan ohjauskeskus, sillä ne vastaavat myös muun muassa päätöksenteosta, ongelmanratkaisusta ja työmuistista.
Kun tein läksyjä ja opiskelin, en koskaan kuunnellut edes musiikkia. Nykyään moni läksyjään lukeva teini-ikäinen saattaa pitää samalla koneen auki, kuunnella musiikkia, ladata tiedostoja ym. ym. sen sijaan, että keskittyisi yhteen asiaan. Lopputulema voi olla, että hiljaisuudensieto katoaa kokonaan. Nykyään monessa asiassa muna on kanaa viisaampi. Eniten näissä nettiasioissa.
Itsekin olen omasta mielestäni liikaa koneen äärellä. Sen sijaan television katseleminen on minimissä. Kuuntelen enemmän radiota. Olen huomannut itsessäni muistamattomuuden lisääntymistä. Syynä voi tietenkin olla mittava lääkekuormitus, mutta ei pidä unohtaa teknostressiäkään. Hiki pukkaa pintaan, kun blogipostaus katoaan kolmannen kerran bittiavaruuteen. Tai kone tilttaa. Blogialustat tuntuvat olevan jatkuvan myllerryksen tilassa. Nuorille tottuneille IT-ihmisille ja vanhemmille kouluttautuneille jatkuva muutos ei ehkä ole samanlainen ongelma kuin kaltaiselleni itseoppineelle näppäilijälle. Tarvitsen lepoa, tilaa ja hiljaisuutta. Luontoa, kesäistä ja talvista. Välitöntä kontaktia ystäviin ja läheisiin. Ilmeitä, äänensävyjä, kosketusta.
Gary Small
Aivot ja työ.
PS. Osasinpa laittaa lukijakuvat näkyviin. :)
Miekin nautin hiljaisuudesta jos täytyy tehdä jotakin tarkkuutta vaativaa työtä.
VastaaPoistaEsimerkiksi kirjoittaa. =)
Mie alan kuuntelemaan liiaksi sitä muuta,
joka sitten vie huomion pääasialta...
Nykyihminen pelkää hiljaisuutta ja itsensä kanssa kahdenkesken olemista. Uskon todella, että se alkaa vauvaiässä meluleluilla, räikeillä väreillä. Rauhaa ei ole. Se on vieras tekijä. Saatta olla, että yksilöistä tulee nopea-reaktioisia, nopeapuheisia puuhastelijoita, mutta mutta . . .
VastaaPoistaHallatar,
VastaaPoistaUskon, että meitä hiljaisuuden ystäviä on paljon. Minä kai tulin meluallergiseksi kouluympäristössä.
Utukka,
VastaaPoistaArvostettu psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen kirjassaan Temperamentti, stressi ja elämänhallinta sanoo, että stressinsieto on aikuisena sitä parempi, mitä vähemmän stressiä on koettu lapsena.
Parasta lapselle on "rauhallinen yhdessäolo, missä ei tapahdu mitään".
Varmasti hiljaisuuden ystäviä on
VastaaPoistapaljon.
Mutta mikroaaltouuni on kyllä mainio keksintö. =)
Hallatar,
VastaaPoistaMikroaaltouuni on meillä nykyään jokapäiväisessä käytössä. Kestänytkin hyvin, koska se on niitä harvoja kodinkoneita, jota ei vielä ole tarvinnut uusia. :)
Eräs tuttavani on allerginen kaikenlaisille sähköisille laitteille, hänellä ei ole mikrouunia, tv:tä, radiota, tiskikonetta... Kännykkää pitää päällä vain harvoin.
VastaaPoistaItse olen tullut allergiseksi melulle, vaikka ei tarvinnut elää laspenakaan melussa. Olen siis aina luullut toisin päin: että en kestä melua sen takia, että en ole siihen lapsesta asti tottunut.
Mielenkiinotinen väittämä.
Kirlah,
VastaaPoistaKommenttisi toi mieleeni myös erään henkilön, jolla on samainen allergia. Enpä muistanutkaan sitä tekstiä kirjoittaessani. Hänen olonsa on paras kesäisin sähköttömällä mökillä. Kännykkä ei sovi lainkaan.
Meluallergian syyt ovat varmaan moninaiset. Mutta melusaaste ja sen aiheuttama stressi on nykyään tosiasia, jota ei kai kukaan kiistä.
Kiitos kommentistasi. Ex-kieltenopena olen seurannut blogejasi. Minulla kun jäi aikanaan työ kesken sairastuttuani.
Olen joskus ajatellut yleistäen, että nuoriso taitaa tuntea itsensä hylätyksi, jollei rokki soi. Lähijunissa käy taukoamaton kitinä, kun korvapuustit vuotavat. Junaan tullaan kouristuksenomaisesti kännykkää puristaen tai se kaivetaan oitis esiin, kun istumapaikka löytyy, ja ei kuin näpyttelemään ja kälkättämään. Yhtenä päivänä olisin ollut valmis tappamaan junavaunullisen ihmisiä. Tietokoneista tiedän sen verran, että en juurikaan pysty opastamaan ketään. Ajatus kiireettömästä ja meluttomasta kaupungista kiehtoo minua. Täytyy jossakin sellaisen olla. Radiota kuuntelen runsaasti, televisiota katselen vähän. Elämäntilanteeni ei ole otollinen sanomalehtien lukemiselle. Mikroaaltouuni on kätevä. Minulla on onni saada osakseni välitöntä, hyvää kontaktia: ilmeitä, äänensävyjä, kosketusta.
VastaaPoistaA-K.H,
VastaaPoistaJollakin hiljaisuus on ilmeisesti täytettävä. Silloin kun rokki "keksittiin", minulla ei ollut mahdollisuutta sitä kuunnella, joten suuriin luokkiin kuuluneena nyt ajattelen säästyneeni paljolta turhalta. Elämä oli työtä täynnä. Ja hyvä niin.
Nyt tässä on tekemiset (siis sellaiset mihin tokenee) keksittävä. Hyvä, että olet paikkasi löytänyt. Koeta kestää ne julkiset kulkuvälineet. Ota vaikka korvatulpat käyttöön. Ne ovat ihan käteviä. :)