Jokainen päivä on lahjaa

Aamuisin en enää sarastuksesta pysty päättelemään kellonaikaa. On se aika, jolloin rannassa vyöryy vastaan hidastettu vedenliike. Parina päivänä olen kuunnellut lehtipuhaltinten pörinää. Kaupungilla siivoojat toimivat pareina. Puhaltimen käyttäjälla on kuulosuojaimet, haravahenkilöllä ei. Yritin ottaa lehtikuvia. Ilmassa kieppuvia, iloisia, värikkäitä. Lopputuloksena epätarkkoja urbaaneja luontokuvia autiosta satamasta.

Omassa pihassa kevätesikko nousee mustasta mullasta. Valkosyreeni ei tahdo luopua lehdistään. Viimeiset koivunlehdet ovat kuin kultaa ne hetket, jolloin paksun pilvimassan aukoista satunnaisesti tuikkiva aurinko valaisee koko tienoon. Varaston kupeeseen on kertynyt isohko lehtikeko. Sitä ei arvaa mennä pöyhimään, koska sen alla saattaa olla siilin talvipesä.

Yritän käydä pikaisesti läheisessä kukkakaupassa. Muita asiakkaita ei ole, mutta sentään talitiainen lennähtää sisälle. Se on kuulemma tavallista. Kaipaako lämpöä, kärkkyykö myyjän eväskeksejä vai onko vain eksyksissä? Pohdimme asiaa ja samalla hoituu ostoksetkin. Tuttavapariskunta pysäyttää minut käytävällä. Alkuasukkaiden palaveri vie aikansa. Tiedän mieheni odottavan minua lounaalle. Selkää särkee, mutta särkeköön. Minä kävelen vielä.

Yöllä olin unessa Moskovassa. Heräsin tavanomaisesti aamuyöllä jumppaamaan. Huvittelin siinä ajatuksella, miten Martti Ahtisaarella ja minulle on yksi yhteinen tekijä. Olemme molemmat joutuneet liian nuorina oppikouluun eikä se ollut meistä kummastakaan yhtään mukavaa.

Iloni hyräilee videonpätkässä Vaahteramäen Eemelin tunnusmelodiaa. Ulkona on yhdeksän astetta plussaa varjon puolella. Poimin kauneutta kuviin ja mielikuviin. Oravien kiitorata tolpalta tolpalle toimii edelleen. Hävittäjät halkovat taivaankantta. Elämä on elämää.