En uskonut ennen kuin näin

Ei kai maanantaisemmin olisi voinut päivä alkaa. Yritin heti kahdeksasta alkaen soittaa omalääkärille aikaa terveyskeskukseen. Puhelimen toisto-toiminnolla pitäen kaiuttimen auki saatoin samalla syödä aamiaistani. Antibioottikuuri alkaa olla ohi, mutta tauti ei oikeastaan. Ilmeisesti se on laaja-alaisempi kuin yhteispäivystyksen viiden minuutin käynnin aikana ehdittiin selvittää.

Arvelinkin omalääkärini olevan syyslomalla ja seuraavakin viikko on täyteen varattu. Kaupungin säästökuuri puree kipeästi kipeitä ihmisiä, kun sijaisia ei saa ottaa. Päätimme seurata tilannetta vielä pari päivää ja sitten omahoitaja tarvittaessa järjestäisi päivystysajan yli aluerajojen.

Jotakin piti keksiä, kun ei ulkoilemaankaan jalan pääse. Iltapäivällä tein näkkärieväät, keitin termariin kahvit, täytin vesipullot, varasin kassiin lääkkeet ja päätin, että nyt on viimeinen hetki lähteä ruskaretkelle, jos sellaiselle tänä vuonna vielä aikoo ehtiä. Tässä kohden on tosin ollut vain yksi pakkasyö, mutta tuuli on tuivertanut monet puut ihan paljaiksi. Ilmansuunta olisi tuttu, se vuoden ikävöity. Ajattelin mennä yksin, ellei mieheni haluaisi lähteä. Lähti hän. Kirkonkylän kohdalla oli ratsia, kuten niin monesti ennenkin. Poikkesimme kotileipomossa ostamassa herkkupullat.

Paljon oli hakattu aukkoja, puu on lähtenyt liikkeelle. Luulin jo, että viljatkin olisivat olleet jo siiloissaan. Suurimmaksi osaksi olivatkin. Näimme puimureita, traktoreita, enimmäkseen kyllä niiden munia, joutsenia liian kaukana, hevosia ja lehmiä laitumilla. Oli lämmin päivä. Aurinko paistoi liian matalalta ja väärästä suunnasta. Onneksi liikennettä oli melko vähän.

Erämaajärvi oli entisensä, mutta mäeltä oli tuttuus poissa. Raivaussaha ja moottorisaha olivat olleet työssä. Pihlajat ja tuomet oli kaadettu. Istuttamani vaahterat olivat saaneet jäädä. Aitat, sauna ja päärakennus olivat sentään entisiään. Nyt sain hyvästellä paikan. Viime vuonna se jäi tekemättä ja olisi kai ollut paljon vaikeampaa. Huomasin, että olinkin jo päästänyt irti. Ei siellä ollut ruskaakaan, koska kaikki rentunruusut ja melkein kaikki juhannusruusutkin (joita sentään oli runsaasti talon kahdella seinustalla) oli niitetty.

Mitä alemmaksi tulimme, sitä kauniimmaksi metsät ja pellot vielä sävyttyivät. Kotiin palasimme vasta auringon laskiessa. Yksi ympyrä sulkeutui.