Puumerkkejä

Eilisen iltapäivän projektina oli kirjoittaa kirja elokuussa koulunsa aloittavan kanssa. Aamupäivän olimme katselleet valokuvat vauvasta asti. Molempien sisarusten. Kaikki kuvat. "Onko tuo se isomummu joka kuoli?" " Kuka tuo on?" " Vaari, sä et näytä samalta tuossa kuvassa." (Tekstittämättä olivat muuten nekin albumit.)

Omanlaisensa temput näytti hella taas meille. Kas, kun piti aloittaa ruuanlaitto, onnistuimme yhteistuumin lapsilukitsemaan koko tason. Aina kun laitoin tarvittavat kaksi levyä päälle ohjeen mukaan, virta kohta napsahti pois päältä. Onneksi ei tarvinnut soittaa apua, sillä tiesimme, missä vetolaatikossa ohjekirja oli. Olin nimittäin tarvinnut sitä muuttopäivänäkin.

Tinkasimme aamulla ehkä kymmenen minuuttia siitä, että kaupunkiin emme tällä kertaa lähde, vaikka liikennepuisto houkutteli. Ovat niin tottuneet kanssamme lähtemään aina jollekin retkelle. Nyt olimme heidän kotonaan ja olimme äkkinäisesti työnsä lopettaneen lastenhoitajan sijaisia. Ikäviä juttuja työssä oleville vanhemmille. Mutta hyvin selvisimme, vaikka minulla olikin selän lepuuttelupäivä. Toisten ulkoillessa lauloin pari laulukirjaa läpi. Eipä häirinnyt ketään omakotitalossa. Olisin vain tarvinnut äänitarkkailijan. Jo omakin korva sanoi, ettei kaikki mennyt kohdalleen.

Aina me tekemistä keksimme. Etsimme kirjan kansipaperiksi keltaisen paperin, välilehdiksi valkoisia paperiarkkeja. Aaneloset päätimme taittaa vain keskeltä ja sitoa siitä. Äidin lanka- ja neulavarastokin löytyi ja saimme teoksen ompelemalla sidotuksi, koska muuta välinettä ei löytynyt. PUH-aapiseen tuli 14 sivua. Vierasperäiset kirjaimet N. halusi jättää pois. Kukin kirjain sai yhden sivun ko. kirjaimella alkavia kuvia. Tekstiosuudeksi jäi aakkoset A-P ja sisällysluettelo sekä tekijän nimi, jonka N. kirjoitti julkaisupäivämäärineen lukijalta hoksottimia vaativan teoksen takakanteen. Olipa tekijä tyytyväinen päivätyöhönsä!

Jollei nimeä, niin nimikirjaimet tai nimimerkin haluaa useimmat meistä jättää kättensä työn merkiksi. Itse en ole hoksannut signeerata maalaamiani huonekaluja (tähän saakka), mutta jotkut ovat. Kuvassa on vanha sivustavedettävä talonpoikaissänky, matolaatikoksikin kutsuttu. Ikää en tiedä, mutta siitä näkee, että se on maalattu ensimmäisen kerran 6.10.1925 olisikohan tuo okranväriseksi ja sitten uudelleen 26.6.1971 kirkkaansiniseksi. Jälkimmäisen maalarin olen tavannutkin. Vuode on tilapäisesti parvekkeella odottamassa muuttoa. Mitähän sille seuraavaksi tapahtuu?