Oppia ikä kaikki

(Kuva Uukan.)

Koulun nurkalla oli pienenpieni kioski. Olihan koulussa ruokala, mutta silti nallekarkit ja hillomunkit tekivät kauppansa. Nallekarkkeja sai ostaa kappaleittain. Helvikin osti joskus muutaman vähillä rahoillaan. Hän oli usein kuullut puhuttavan jostakin salmiakista. Siis lukiossa vasta. Sitä ei kioskissa myyty, mutta sitä voisi käydä ostamassa läheisestä apteekista. Onkohan se jokin lääke, mietti Helvi.

Riitta asui kirjakaupan yläkerrassa koulukortteerissa. Hän lähti Helvin kaveriksi apteekkiasialle. Kun kerran kaikki sitä salmiakkia kehuivat, pitihän sitä edes kerran maistaa. Tummanpuhuvan apteekkitiskin takaa kysyttiin: "Mitä saisi olla?" " Kaksikymmentä grammaa salmiakkia, kiitos." Apteekkari otti pikkuruisen paperipussin, punnitsi siihen neliön muotoiset voimakasaromiset salmiakkipalaset. Hän taittoi pussin kauniisti kiinni ja löi rahat kilinän ja asianmukaisen ronksutuksen kera kassaan.

Helvi käveli aarteineen Riitan kanssa takaisin koululle. Oli ruokatunti. Sen aikana sai koulun alueelta luvallisesti poistua. Salmiakkia piti heti maistaa. Jos Helvin makunystyrät pitivät nallekarkeista ja suklaasta, niin salmiakin ärhäkkä maku oli niille kerta kaikkiaan liikaa. Makuasioista ei voi kiistellä eikä pidä kiistelemän. Riitta sai sen pussin oitis itselleen eikä Helvi ole sen koommin omasta mielestään salmiakkiin koskenut.

Vuosia on vierinyt ja perhettäkin siunaantunut. Muu perhe pitää salmiakista. Tietävätkö he syövänsä ammoniumkloridia? Maistuisiko se sillä nimellä yhtä hyvältä? Wikipediaa tutkiessaan Helvi suorastaan sävähtää, kun Sisu-pastillit mainitaan salmiakin yhteydessä. Niitä hän on kyllä syönyt. Onko hän tietämättään syönyt sittenkin salmiakkia? Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Ajatuskin nostaa verenpainetta. Eivät ne Sisu-pastillit kyllä hyvälle maistukaan. Kiitos Tarinamaanantain tuli tämäkin asia vihdoin selväksi.

----

Tarinamaanantain 39. kuva-aiheeseen.