8. maaliskuuta 2008

Matti ja Matti ja Ilmari...

Sairaalassa saa kuulla yhtä sun toista: Suonenjoella on jo nähty neljä joutsenta. Ja kaloja tulee vallan mahdottomasti. Naapureille jaettavaksi asti. Kotona ikävöivä kissa ei syö eikä lähde ulos. Omassa kaupungissa ja naapurikunnassa ei ole riittävästi jatkohoitopaikkoja, vaan potilaita joudutaan makuuttamaan keskussairaalassa "turhaan".

Suomalaiset mäkikotkat (nuoremmat kuin Matti Maailmanmestari) valloittavat Puijon. Tiistai-iltana valtaisa jytinä havahduttaa meidät. Sen täytyy olla se ilotulitus. Viskovat rahaa taivaan tuuliin. Seuraavan päivän lehdestä joku lukee, että montussa ollut hevonen oli pillastunut paukkeesta ja nuori tyttö oli loukkaantunut. Mihin näitä ilotulituksia tarvitaan?

Iloitsin mielessäni Matti Maailmanmestarin paluusta - hetken. Aamulehteä ei olisi taaskaan kannattanut lukea. Ja jäi niitä muutama väliin. Samoin TV-ohjelmat ja radiokin melkein. Ratkoin paria ristikkoa, luin muutamia pakinoita ja runoja, raapustelin tunnelmia ruutuvihkoon. Tunnustelin ilmapiiriä. Pyysin miestäni tuomaan korvatulpat. Silmälapuistakin olisi ehkä ollut hyötyä. Sairaalassa on mahdotonta levätä.

Tiedot tallennetaan osastolla Mirandaan. Heräämössä Orbitiin (?) Kaikki tuijottivat tietokoneen ruutua. Vasta nukutuksesta heränneenä kyselin, oliko heillä siellä jokin uusi mielenkiintoinen ohjelma. Kyllä, pilotteja ovat. Katselin heräämön katossa olevia valtavan isoja ilmanvaihtoluukkuja. Ilmanvaihdon on oltava tehokas, etteivät työntekijät nukahda potilaiden hengitysilmasta heräämöön vapautuviin nukutusaineisiin. Sellaisia juttelimme. Eikös Orbit tarkoita kiertorataa?

Olin vasta kolmas leikkauslistalla. Odottaminen puoleen päivään oli vaikeaa. Kiitos espanjalainen anestesialääkäri. Löysit kertapistämällä kanyylille suonen. Nyt on taas kerran toipumisen aika...

*****

Mikä se saa minut, tavallisen (?) ihmisen avautumaan arjesta? Niin, mikä? Tänne verkkoon?

7 kommenttia:

  1. Hyvä että sentään heräsit. Sinulle tämä verkko on tärkeämpi kuin minulle, mutta muistan kyllä, kun tulit iinekseen.

    VastaaPoista
  2. Toipumista ja reipasta mieltä! Kevään valo siivittää voimien karttumista. :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että avaudut. Sairaalat ovat mielenkiintoisia paikkoja. Vieraita, vaikka olisivat kuinka tuttuja.

    Toivottelen myös muiden lailla toipumista sinulle.

    Ja hyvä että avaudut. Jaettu arki saa ihan pikkuisen lisäväriä :)

    VastaaPoista
  4. AKH,
    Se lienee pääasia. Nopeasti sitä muuten haluaa sen happinaamarin pois nenältään. Jokainen herääminen on erilainen.

    Iines,
    Kiitos toivotuksista. Eilinen olikin aurinkoa tulvillaan. Tämä netti on nyt kai entistä tärkeämpi. :)

    Allyalias,
    Kiitos Ally! On tämä verkko henkireikä vaikka minne. Vertaistukeakin on löytynyt.

    Sairaaloista olisi tuhat tarinaa. Ehkä joskus taas joku niistä muuttuu uloskirjoitettavaan muotoon. Nyt tuntuvat olevan liian lähellä. :)

    VastaaPoista
  5. Toipumista toivotan! Ja mukavaa kotiutumista.

    Kiitos kun kirjoitat ja jaat!

    VastaaPoista
  6. Haavetar,
    Kiitos toitotuksista. Nyt lämpöilen. Ehkä on antibioottien paikka. Huomenna selvinnee.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!