MRI-putkessa

Kulutin tänään hetkisen ostoskeskuksen aulassa katsellen käsityöläisten myyntikojujen tuotteita. Enimmäkseen siellä oli villasukkia. Huovutustyöt näkyvät myös olevan muodissa. Ei lainkaan leivonnaisia. Oli sentään karpaloita. Kävelin pöydät päästä päähän ja kehuin kaikkien tuotteet.

Minulla oli 10 euroa mukana. Puoliväkisin olisi pitänyt ostaa sohvatyyny, pannulappuja, nukensänky. Olisin voinut tilata sopivan, siis Baby Bornille sopivan. Yhtään lisätavaraa tämä huusholli ei kaipaa. Ostin siis koko rahalla karpaloita. Yksi myyjistä kertoi eilen hankkineensa 8 euroa! Isompi summa varmaankin kului tavaroiden rahtaamiseen edestakaisin.

Aamu alkoi liian rivakasti, kun oli riennettävä MRI-kuvaan heti kahdeksan jälkeen. Jos viime kerralla jouduin odottamaan (ja turhaan senkin), nyt en ehtinyt kuin ilmoittautua, kun röntgenhoitaja jo huuteli nimeäni. Olisin uuden Siemens-merkkisen koneen ensimmäinen kuvattava. Remontin keskellä. Ei sitä tällä iällä enää jaksa välittää, mitä ympärillä tapahtuu. Kuljen tuolla sairaalan käytävillä kuin saippuakuplan sisällä. Liikaa kaikkea kerralla. Suljen turhat asiat pois tietoisuudestani. Lisäpeite olisi ollut tarpeen. Oli viileää. Yritin ajatella kepeitä kesäpilviä, etten olisi turhaan jännittänyt tilannetta.

Vaikka kone oli uusi, se tärisi, piippaili, klonksutti ja ampui kuin konekiväärillä. Kuulokkeet eivät juuri vaimentaneet ääniä eikä musiikkia tarjottu. Aivan loppuvaiheessa hoksasin, että sormuksetkin olivat jääneet käteen. Yleensä jätän ne aina kotiin. Sen tunsi. Tunnustin hoitajalle asian, mutta hän sanoi, ettei kulta haittaa. Hopea olisi haitannut. Jotakin. Kuvauksen aikana väki oli vain lisinyt ja vaatteeni oli siirretty toiseen paikkaan. Olin jättänyt silmälasini tuolille ja nyt sermien sisällä oli nojatuolin tilalla pyörivä jakkara. Ehdin jo säikähtää, mutta onneksi lasit löytyivät. Jotta sain kengät jotenkin jalkaan, piti vain etsiä sellainen jakkara, joka ei karkaa alta. Ei ollut löytyä. Onneksi se on taas kerran ohi.