Pimeäajoa

Isä kiertää ikkunasta toiseen hermostuneena. Ei hän mitään puhu, mutta tytär tietää. Isä odottaa illan pimenemistä. Toivoo, että taivas pysyisi pilvessä. Hänen ajokorttinsa on vieläkin kuivumassa. Onneksi talo on mäennyppylän päällä. No, nyt on jo sen verran pimeä, että lähdetään, isä vihdoin sanoo. Heittää repun selkäänsä ja hiljaa ovia kolisuttamatta työntää moottoripyörän ulos vajasta. Ketään ei näy. Onneksi katuvalo on vain risteyksen puolella. Talon taitse voi pyörän antaa rullata pimeässä reilun puoli kilometriä. Ja se riittää. Kirkonkylä jää taakse katuvaloineen ja isä uskaltaa käynnistää pyörän, sytyttää ajovalon.

Vauhti kiihtyy nopeasti vilpillisen vapauden huumassa. Tytär tietää leikin luvattomuuden, mutta ei hän silti ymmärrä sitä. Isä on kyllä sanonut, että kukaan ei saa nähdä hänen ajavan. Mutta miksi isä sitten ajaa kuitenkin? Tytär tarraa vain tiukemmin kiinni isän vyötäröstä ja painaa väsyneen päänsä isän selkää vasten. Hän on todella väsynyt, sillä tätä on jatkunut jo jonkin aikaa. Yöt jäävät luvattoman lyhyiksi, koska aamulla on aina aikainen lähtö takaisin. Kirkonkylä vielä nukkuu, kun isä työntää pyörän takaisin vajaan. Vilkuilee ympärilleen, menee sisälle aamukahvin keittoon. Asiasta ei puhuta. On oltava kuin ei olisi missään ollutkaan. Sammutetuin lyhdyin, yöllä ja päivällä.

-----

Tarinamaanantain aiheesta Lyhty.