Ympäristö muuttuu silmissä. En tarkoita nyt syksyn merkkejä, vaan silta- ja tietöitä ja rakennusprojekteja. Tänä aamuna kävimme ensimmäisen kerran tänä syksynä Kunnonpaikassa "kuntoilemassa" l. kokeilemassa, vieläkö jaksaa vesikävellä ja kuinka paljon.
Heti ensimmäisellä sillalla oli menossa ihmeellinen projekti. Stop hetkeksi ja kiertotie. Traktorilla vedettiin muovista sadesuojaa sillan uusitun keskiosan päältä toiseen paikkaan. Koska minä en tienrakennuksesta mitään ymmärrä, en osaa sanoa, miksi osa siltatyömaasta on ollut katettu jo jonkin aikaa. Kai siellä tehdään jotakin, mikä ei siedä vettä.
Toinen yllätys odotti viiden kilometrin päässä. Viiden kerrostalon alue on revitty auki. Paikoitustilat olivat huomattavasti vähentyneet. Ainakin yhdessä tulevista kerrostaloista oli jo elementtejä pystyssä. Viime syksynä ja keväällä kävin vielä kuvaamassa ehjää rantamaisemaa. Minulla taitaa olla jokin etiäinen näiden katoavien maisemien suhteeen, koska ainakin jo neljä kertaa olen tietämättäni ottanut kuvia paikoista, joita seuraavalla käynnillä ei enää ole ollut. Vai onko tällainen muutosbuumi menossa joka paikassa?
Itse laitoksen sisällä oli väljää ja taustamusiikkia lukuunottamatta hiljaista. Toista oli kesällä heinäkuun sadesäällä, jolloin lomalaiset täyttivät allasosaston. Kun olin lähdössä pois, pukuhuoneeseen tuli nuori äiti kolmen pienen lapsen kanssa. En voinut olla kuulematta heidän jutusteluaan:
- Täällä ollaan sitten nätisti, ei huudeta eikä juosta. Muistatteko nyt varmasti. - Joo, kyllä minä ainakin muistan, kun on jo kaksi kertaa sanottu. - Taitaa tässä joutua sanomaan vielä useamminkin. Laitetaan vaatteet nätisti pinoon, niin on paljon helpompaa, kun tulemme pois. Ella, pysy nyt äidin matkassa, ettet tartu lähimpään käteen kuten viime kerralla.
Toivottavasti äiti pärjää kolmen pienen kanssa. Jäähilealtaan lämpötila oli 14 astetta. Sen aiheuttama viileys ei kauan kestänyt, kun edelleenkin on tuon virustorjuntaohjelman lataaminen mahdotonta. Aina se vaan ilmoittaa, että tiedosto on vioittunut. Haastetta riittää, kun kohta virukset uhkaavat. Tuskan hikeä pukkaa. Seuraavalla kerralla ostan tarvittavan tuotteen tavallisesta kaupasta enkä netistä.
"Nätisti, huutamatta ja juoksematta"
VastaaPoista;)
Matkustin viime viikolla Kuopioon – leikkivaunussa, sillä vaikkei minulla itselläni ollut pikkuisia mukana, oli mukavaa kun lapset siinä lähellä liukuivat, peuhasivat, nauroivat. Lopulta pienimmältä tuli väsymysitku ja sitten uni.
Nuori äiti jaksoi leikittää, jutella, ojentaa, rohkaista, naurattaa ja tyynnyttää.
Niin vähän sitä muistaa, millainen itse olin kun pienet olivat pieniä. Tunsivatko he äidinrakkauden?
*
Kuopiossa rännikadut ilahduttivat. Ne oli laitettu taiten. Silloin kun lapsi olin, niille tuskin uskalsi mennä; niin oli "sumua" silloin siellä.
Paju,
VastaaPoistaRännikatuja minä menen aina, jos jalan liikun. Ei ole kaikkea sentään pilattu täällä. Mutta muutoksen tahti on nyt kova.
Lasten leikkiä on ilo seurata. Ja ihmetellä nykyäitejä, miten he kolmen alle nelivuotiaan kanssa näyttävän jaksavan.
Itsekin sen olen tehnyt. Mietityttää ihan samat asiat kuin sinua. Minulla on paljon lasten piirroksia tallessa, samoin äitienpäiväkortteja. Rakkaita muistoja. Ja nyt on mummu tilattu ensi viikolla päiväkodin isovanhempien päivään ja kutsu kuuluu myös kolmevuotissynttäreille. Kun vain terveyttä riittäisi.
Minä elän tätä uutta polvea seuratessa vähintäänkin kolmea lapsuutta sisäkkäin, ehkä neljääkin, koska äitini on vielä elossa.