Ex tempore-väriterapiassa

Saimmepa yhteistuumin virussuojaukseen kuukauden jatkoajan sähköviesteilemällä tiesminne, ainakin vieraalla kielellä. Uusi on tilattu ja maksettu, mutta mokomana sähköisen viestinnän aikana jonkin tietyn maksun realisoituminen kestää 20-30 vuorokautta! Tuntuu käsittämättömältä hidastelulta, mutta ehkä Nortonilla on miljoonia käyttäjiä. Enhän voi sitä tietää. En kyllä välitäkään. Nyt sitten odotamme uutta meiliä. Pitää olla tarkkana kuin porkkana. Tänäisetkin kaksi menivät suoraan spammeihin. Asiasta kyllä varotettiin ensimmäisessä meilissä. Olkaa tarkkoja spammien kanssa. Arvopostia saattaa mennä siinä sivussa. On ikävä postin kirjattuja kirjelähetyksiä.

Päivä on ollut poikkeuksellisen aurinkoinen ja lämmin. Säästin voimiani iltapäivän fysioterapiaan enkä lähtenyt ulos ennen sitä. Perillä kävikin ilmi, että aika oli vahingossa päällekkäinen. Sain kaksi vaihtoehtoa: joko tulla illalla myöhemmin tai torstaina puolilta päivin. Valitsin jälkimmäisen, koska kello oli jo neljä. Siinä se päivän kävely sitten järjestyi ihan itsestään. Kiersimme Väinölänniemellä tuulen tuiverrettavana. Tyynipaikassa tosin eräs nainen istui puistonpenkillä hihattomassa topissa ottamassa aurinkoa.

Jokunen polkupyöräilijä oli liikkeellä ja pari miestä pelasi tennistä. Kameran kädessä kulkijoita tuli vastaan kaksi. Ilmeisesti niemi on kovin hiljainen neljän ja viiden välillä. Linnut olivat poissa, pari purjevenettä lipui sinilaineilla ja yksi hinaaja teki työtään liian kaukana kuvattavaksi. Mutta värejä riitti urheilukentän punaisesta pinnoitteesta nurmikon syvään vihreään. Ruska ei ole kovin vahva, mutta sävyjä löytyy. En kuitenkaan joka päivä niemellä kävelisi. Metsäpolku säästää silmiä, ainakin tuulilta ja veden jatkuvalta väikkeeltä.

Vaahteranlehtiä oli maassa jo kahlattavaksi asti. Mieheni kysyi, tiedänkö mitä hänelle tulee mieleen niistä. Tiedän. Lontoo. Ja Kiova. Eihän siitä ole kulunut kuin 36 vuotta.