Päivä on kulunut seuraillessa Oskarin, 4, rauhallista olemista mummolassa. Ensimmäistä kertaa yksin. Nyt hänellä oli tilaisuus tehdä kaikkea sitä, mitä itse halusi. Ei tarvinnut jakaa aikaa eikä tavaroita. Sai tehdä oikeita töitä. Hän auttoi vaaria parisängyn purkamisessa, kävi hänen kanssaan tutustumassa läheiseen siltatyömaahan. Sain siankärsämö-puna-apilakimpun tuliaisina retkeltä. Pöydän kattaminenkin sujui. Ruoka maittoi, mutta päiväunet eivät. Ymmärrettävää. Menomatkalla hän nukahtikin istuimeensa alta aikayksikön. Auto tuntuu olevan lapsille hyvä heija. Sanaleikit ja loruttelu naurattivat meitä kaikkia ja innokkaasti pikkumies pesi tiskiharjalla mökiltä kaupunkiin tuodun nukkekodin ikivanhat kalusteet yhdessä kanssamme. Varovasti, ettei mikään mennyt rikki. Porukalla ihmettelimme nukkekodin pullojen, lautasten ja eritoten lusikoiden minimaalista kokoa.
Kirjoittaminenkaan ei aina suju. Mutta ehkä paremmin kuin laulaminen. Sain yllätyksekseni (yllätyksiä päivittäin) HPY:ltä palkinnon, The ´Power of Schmooze Award´in, mistä olen edelleenkin hämmennyksissäni. En ole tottunut huomionosoituksiin. Annan hyvän kiertää.
Parin vuorokauden mietinnän jälkeen haluan ehdottomasti ojentaa sen edelleen Haavettarelle. Palkinto löytyy kuvablogin puolelta ja sen perustelut ovat tässä: The 'Power of Schmooze Award' is The Award for bloggers who “effortlessly weave their way in and out of the blogosphere, leaving friendly trails and smiles, happily making new friends along the way. They don’t limit their visits to only the rich and successful, but spend some time to say hello to new blogs as well. They are the ones who engage others in meaningful conversations, refusing to let it end at a mere hello - all the while fostering a sense of closeness and friendship".
Lämpimän kauniin kimpun sait. :D
VastaaPoistaOi kiitos! Hieno palkinto, olen otettu. :)
Haavetar,
VastaaPoistaMonet kesäkukat kukkivat vielä, päivänkakkaratkin ja harakankellot. Oskari piti pujoja nokkosina.
Ei ollut vaikea valita kenelle palkinnon ojennan tässä tapauksessa. :)