20. elokuuta 2007

"Pää kolmantena jalkana"

Olen viettänyt neljä netitöntä päivää hyvästä syystä. Kävin kotikotona. Perjantaina annoin ajatusten kuljettaa jalkojani suunnittelemattomasti. Kiiruhdin hitaasti. Etsin tuttuja paikkoja.

Olin kasvanut aikuiseksi, koska riihen ovi oli niin menninkäisten mentävä. Riihen takana mustikanvarpujen ympäröimä laakea siirtolohkare, jonka päälle lapsena vaivoin kapusimme leikkimään, oli jäkälöitynyt. Minun ei tarvinnutkaan nousta kivelle. Minä näin sen yli. Näin mitä näin, mutta aitantauspellon kuitenkin. Pääsin pellolta raivattujen kivien yli takaisin tasaiselle.

Ajattelin kiertää perunakuoppien kautta koko pellon ja laskeutua vierupellolle, mutta käännyinkin pajan suuntaan. Pajan nurkalta käännyin takaisin, koska mieheni soitti ja sanoi viipyvänsä vattuja poimimassa ainakin kaksi tuntia. Otin auton ja ajoin tutun tien koululle. Koulu oli jo perjantailta loppunut. Samat jalopuut, sama maakellari, sama ulkorakennus. Uusi vanhaan päärakennukseen sopimaton ulko-ovi. Kentälle oli rakennettu jääkiekkokaukalo. Hevoset varsoineen laidunsivat viereisillä pelloilla sähköpaimenlangan takana.

Palasin takaisin Niittylammin ohi. Vanha uimakoppi oli paikoillaan. Menin omalle lammelle. Kutistuin. Mahduin kävelemään kaikkien puiden alitse kumartumatta. Pajan kohdalla taas kasvoin. Olivatko kaikki ovet todella niin matalia ennen? Katajakin taisi kasvaa siinä oven edessä. Pääsin rantaan kuivin jaloin. Mihin on kadonnut kosteikko, johon jalat juostessa upposivat puolisääreen? Vajaa kymmenen sorsaa pyrähti lentoon. Lähde. Pyykkipata. Lapsena rakentamamme "rantasauna", tosin entrattuna. Vanhaa ja uutta. Sama mutaisen tumma vesi, jota lapsena kammosin.

Tuvalla tarkkailin ikkunoita. Miksi tilasimme niin kapeat tuuletusikkunat, ettei edes käsi tahdo mahtua niistä ulos? Vanhat ruutuikkunat olisivat olleet kauniimmat. Minä muistan. Etelään yhdeksän ruutua. Itään, länteen ja pohjoiseen kuusi. Eteisessä muistaakseni kaksi ja pariovet avoverannalle.

Illalla veli lämmitti saunan. Tutusti saunasta ulos vilvoittelemaan ja uudet löylyt. Minä, joka en juuri viime vuosina ole saunonut. Kasteinen nurmikko kutitti jalkapohjia kuten silloin ennen. Olisipa ollut vielä aitan vintti vällyineen odottamassa nukkujia. Sisälläkään ei ollut liian kuuma, koska venähtäneet pihapuut suojaavat rakennuksen paahteelta. Edellisestä kotikotiyöpymisestä oli kauan. Annoin hämärän ja pimeän tulla kuin ennen. Vaikka nyt on sähköt, ei tullut mieleen laittaa valoja. Hyvä niin.

5 kommenttia:

  1. Iho nauttii tätä lukiessa. Saati sielu.

    Lapsuuden maisema on syli, johon antaudun.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kun pääsin mukaan.

    VastaaPoista
  3. Paju,
    Kummasti kukin kivi kuiskaili muistoja, mukavat jätin viipymään. Ikävätkään muistot eivät enää puristaneet liikaa. Tässä iässä.

    Haavetar,
    Päämäärätön haahuilu tutuilla tanhuvilla teki hyvää. Saivat veli ja mieheni marjastaa rauhassa. Viihdyin. Päivä kului sukkelaan.

    VastaaPoista
  4. Miten sitä muistaakin vielä kivet ja puut, katajien kasvupaikat!

    Minä näen usein unta lapsuuden paikoista: jokirannasta, kalliosta, nevasta, purosta, leikkikivestä jne.

    Iso kataja on kuivunut, joki on kuivunut, kallio lienee ennallaan.

    VastaaPoista
  5. Obeesia,
    Kai se on sitä sielunmaisemaa. Vaikka paksu hiekkakerros peittää koulutien kivet, niiden paikat on edelleen muistissa.

    Ojitus on häivyttänyt suon, mutta pehkuhaasiat ja -lato säilyvät mielikuvina. Kameraa ei silloin ollut.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!