1. kesäkuuta 2007

Kevään kertauskurssi

Tavallisesti matkat pohjoiseen ja korkeille paikoille keväisin tuplaavat ajan. Jos tuomi on ohikukkinut täällä kaupungissa, mökillä se vielä kukoistaa. Reilussa viikossa kevät oli harpannut sielläkin jättiaskeleen kohti kesää. Vaihtelu on suurta. Tänä keväänä ero näyttää melko pieneltä.

Tuomet olivat täydessä kukkaloistossaan ja pihlajatkin, ne hirvien runtelemat ikisitkeät, jo nupulla. Raparperi oli reilusti yli puolimetristä. Kurjenpolvet näyttivät kukkivan aivan pian. Kielot vasta kohottelivat nuppuvanojaan siellä täällä. Herukkapensaiden oksat olivat täpötäynnä kukkia. Onneksi oli myös jo pölyttäviä öttiäisiä. Ruoho kaipasi leikkuria kulkuväylillä, etteivät kyykäärmeet pääse yllättämään. Viikon kuluttua olisi tarvittu jo viikate.

Matkan varrella pellot olivat orastuneet hennon vihreäjuovikkaiksi. Jokakeväinen joutsenten bongauspaikka ei pettänyt tälläkään kertaa. Karsanlahdessa on pieni purontapainen, jonka viereisen pellon 18 joutsenta oli ottanut omakseen. Tosin lähelle ei päässyt ojien vuoksi, mutta liikenteestä parvi ei ollut moksiskaan. Kurkottelivat vain uljaita kaulojaan ja oman arvonsa tuntevina laiskahkosti liikkuivat "vihreässä vedessä". Mennen tullen. Vasta ihan perillä näin pellolla multaa pöllyttäviä maatalouskoneita traktorien perässä. Kuivaa näytti pitäneen. Karja oli jo ulkona, ainakin kolmessa paikassa.

Kuoveja ja töyhtöhyyppä, tavallisemmista linnuista puhumattakaan, patsasteli pelloilla. Västäräkin pesä oli todennäköisesti jossakin saunan lähistöllä, koska se tuon tuostakin kävi katsastamassa, joko lähtisimme pois sen rauhaa häiritsemästä. Mäen alla pysähdyimme kuvaamaan mesimarjan kukintaa ja silloin kuulin etäältä jo kaipaamani kesän merkin: käen kukunnan. Voimakas tuulensuhina harvennushakatussa koivikossa vaimentaa selvästi linnunlaulun volyymia.

Eilen huumasi tuomentuoksu. Seuraavalla kerralla kielo. Ehkä pihlajakin jo, mutta pienemmin. Suokukka oli kukassa, mutta suopursu odotuttaa. Tänään on mummupäivä. Noora ja Oskari ovat tulossa kymmenen paikkeilla.

4 kommenttia:

  1. Mummoilupäivän vuoksi Valokuvatorstain kuvat saavat toistaiseksi jäädä katsomatta. Asioilla on tärkeysjärjestys.

    VastaaPoista
  2. Harvennetussa.

    Laulujoutsenia Käpälämäessä?

    VastaaPoista
  3. Aivan. Huomattavasti harvennetussa. Miten käynee kielovyöhykkeen ja kantarellien uudistuneessa ympäristössä, mietin.

    Kissankäpälä on ainakin kärsinyt jostakin. Parin vuoden takaisista kukkamääristä ei ollut merkkiäkään. Yksi nuppu toistaiseksi.

    Joutsenet ovat matkan varrelta. Kai ne pesivät siinä jossakin lähistöllä ja käyvät eineellä pellolla. Vaikka en minä tiedä, mitä joutsenet syövät.

    Rohkeita ovat. Kuvaajasta viisveisasivat. Eivät lähteneet käpälämäkeen. Saati Käpälämäkeen.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kun pääsin tekstisi myötä aistimaan!

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!