Kevättalkoot

Heinänkorjuu- ja perunannostotalkoot ovat jääneet lapsuudesta mieleeni. Oli mukava käydä noukkimassa (meillä sanottiin niin) perunoita pärekoppaan (jokainen toi mukanaan omansa) naapurin pellolla, koska siellä sai erilaista ruokaa kuin kotona. Nykyään kaupungeissa normaaliin vuodenkiertoon kuulunevat syys- ja kevättalkoot, joissa siistitään ja kunnostetaan taloyhtiön tiloja ja ympäristöä. Niihin on oikein ohjeitakin.

Tänään omassa pihapiirissämme oli talkoot. Aikoinaan olin kokotoimisesti mukana, mutta työkyvyn mentyä meni myös talkootyökyky. Syksytalkoissa kävin kakkukahveilla, koska oli taloyhtiön juhlavuosi. Nyt en edes ikkunasta seuraa, mitä he siellä puuhaavat. Näen työn jäljet huomenaamulla. Sää ainakin suosi. Toisten uurastaessa multakuormien siirtelyssä minä katselin käpytikan kummallista käyttäytymistä ikkunasta.

Käpytikkoja on nyt runsaasti. Aamulla pururadalla mieheni yritti kuvata yhtä samanlaista kiipijää, joka aina ehti männyn rungon väärälle puolelle tai jo uuteen puuhun. Tämä pihatikka laskeutui sähkötolpasta kauniisti liitäen (kuin siipiorava) läheiselle puunrungolle ja kiipesi taas ylös, mutta nopeasti laskeutuikin alas tielle. En ole ennen nähnyt tikkaa maassa ruokaa etsimässä. Etupihalla minua ilahdutti peippo juhlapuvussaan. Olisikohan sillä pesä koivun oksalla korkealla? Lintujen ja oravien kuvaaminen saa jäädä taitavammille. Sorsatkin ehtivät aina liian kauas.

Pääskystä en ole nähnyt, mutta käki jo kukkui. Taitaa se kesä olla aika lähellä. Jo ennen kymmentä, vaikka oli vielä osin pilvistä, metsässä lenteli monenlaisia perhosia. Ketunleipien kukkamatot peittivät maan pintaa eikä lintujen liverryksessä ollut enää jälkeäkään kylmän yön kaiuista. (Kolmelta avasin parvekkeen oven ja kuuntelin lintujen seurustelusirkutusta.) Voikukat ovat aurinkoisilla paikoilla täydessä kukassa, valkovuokot myös. Itikoita ei vielä ole. Pihlajanlehti on kasvanut viikossa eniten kokoa. Kohta tuoksuu tuomi. Jaksaisikohan sitä istua autossa mökille ja takaisin...