Lämpimiä aaltoja

Harmaa aamu ja lämmittämätön auto eivät luvanneet mitään kummempaa. Jää oli aamulla seepian värinen ja sulaa oli paljon virtapaikoissa, mutta pilkkijöitä näkyi. Pihakiveys juoksuttaa taas sulavesiä väärin kallistettuihin pihoihin. Kengät kastuvat. Routa ja korkeuksiin kurottuvien pihakoivujen juuristot ovat osasyyllisiä tähän jokakeväiseen ilmiöön.

Edellisestä tiistaiaamuallaskävelystä oli kulunut liian kauan. Nyt oli siis uusi alku. Lämpimässä altaassa oli vain neljä asiakasta, joten mahduin sinne sekaan. Isossa altaassa sain kerätyksi kuusi punaista nappulaa helmitauluun. Ensimmäisen kerran tuli mieleen laskea altaanmitat. Olen aiemmin seurannut vain kelloa. Lopuksi tein varovaisia selkäystävällisiä venytyksiä lämpimässä vedessä. Tilaa riitti. Yleensä en kylmäaltaan jälkeen mene saunan lämpimään. Tällä kertaa menin. Ja sitten kotona IcePoweria vastalääkkeeksi. Yö näyttää ja huominen, kiittääkö selkä.

Aamuinen tuuli oli vielä hyinen. Ennen puoltapäivää taivas kuitenkin repesi kirkkaansiniseksi. Rännit ja räystäät tippuvat. Kävelytiekin on purona. Sammalleimu jo kurkistaa lumen alta. Vuorenkilvet ovat paljastuneet pohjoispuolen seinustalla. Tulee mieleen, miten lapsena sanoimme löytäneemme kesää pälvipaikoista. Yleensä aitan eteläseinustalta ensimmäiseksi. Siellä oli leveät tikapuut. Löysin kesää myös kuvia plaratessa. Marraskuisesta Maspalomasista.

Vihdoin jaksoin vaihtaa mullan paavalinkukkiin. Tuntui tukevalta laittaa paljaat kätensä multaan. Toinen santeista on kulkenut mukanani yli kolmekymmentä vuotta. Pienikukkainen sininen. Huonosti olen sitä viime aikoina hoitanut. Vielä vanhempi huonekasvi, josta en osaa päästää irti, on yli metrinen kaktus. Niinä yli kolmenakymmenenä vuotena, minkä se on meillä ollut (esikoisen kummit antoivat sen), olen katkaissut sen monta kertaa ja istuttanut uuteen ruukkuun. Ja se on kestänyt sen kaiken. Ikisitkeä piikkipuu (tämä laji, mutta omani rehevämpi) olohuoneen nurkassa ehkä jo odottaa kesän ulkoilmaelämää. Toisaalta olisi raivattava tilaa, mutta aina pyörrän päätökseni vuosia elämääni kuuluneiden ruukkukasvien kohdalla. Ja esineiden ja vaatteiden kohdalla toistuu sama. Pula-ajan lapsi. Aina.

Olisin usein mieluummin jossakin muualla jos voisin. Lämpimissä muistoissa. Onneksi niitä on eikä ole vielä tarvinnut niistä luopua.

PS. Kivun hoitotakuu on astunut voimaan maaliskuun alusta.