Ajatusten lukija

Huomenna olisi taas yksi lääkärin vastaanottotilanne, jossa Kutuharjun kautta löytämälläni "skannerilla" olisi käyttöä. Siis jos sellainen olisi jo olemassa. Vuosien mittaan olen havainnut, että vaikka olenkin pitänyt itseäni tavallisena täysipäisenä normaaliin kommunikointiin pystyvänä ihmisenä, en lääkäri-potilas tilanteissa usein koekaan tulevani ymmärretyksi. Ja jatkuvaan asiantuntijalääkäriltä toiselle pallotteluun kyllästyneenä olen alkanut epäillä, onko minulla enää lainkaan tolkkua jäljellä. Tuossa alla lyhyt lainaus pitkästä artikkelista.

• "Some of that is extremely desirable, because it will help with diagnosis, education and so on, but we need to be thinking the ethical issues through. It adds a whole new gloss to personal medical data and how it might be used."

Valitettavasti ikää tulee joka päivä lisää eikä tämäkään teknologia saata ehtiä avukseni. Konehan olisi neutraali ja objektiivinen. Uskaltaisin kyllä antaa asentaa piuhat päähäni, koska vasten omaa tahtoani olen liian aikaisin kremppojeni kanssa joutunut nauttimaan eläkepäivistä (mitä ilmausta suorastaan olen alkanut inhota). Ja toiset piuhat pyytäisin asettamaan diagnosoivan tai hoitavan spesialistin päähän. Jokohan löytyisi yhteinen kieli?

Olisin halunnut jatkaa työtäni nuorten parissa. Olisin halunnut säilyttää kontaktit työtovereihin. Olisin sitä ja tätä loputtomiin. Olisin. Olisin.

Konditionaali on huono tapaluokka. Pitää siis siirtyä välittömästi futuuriin. Tänään puen päälleni, luen jotakin muuta kuin päivälehden, vältän istumista tietokoneen äärellä, venyttelen, poljen välillä kuntopyörää, etsin viimeiset epikriisit huomista varten, syön kalaa ja ehkä kokeilen, vieläkö laulaminen onnistuu. Elän niin tavallista sunnuntaita kuin vain voin.