Askel kerrallaan

Tarkistettuani Allyaliaksen päreestä, että olen vielä hengissä hyvinkin, päätin päivittää. Eilinen meni nopeasti. Aamupäivällä kävin Oma Lääkärissä, kun varsinaista TK:n omalääkäriä ei ole. Oletin, että aikataulu pitäisi, koska vastaanotto olisi jo 9.40. Tunnin myöhässä. Mutta aikaahan minulla juuri on. Momon harmaapukuiset salkkumiehet eivät ole sitä varastaneet. Mukava oli tavata muistaakseni neljännen kerran sellainen lääkäri, joka antaa aikaansa tilanteen mukaan ja yrittää selvittää PPP:n tarinaa. (PPP=paksun pinkan potilas). Se tiesi paria uutta tutkimusta ja neurologin paperien tilaamisen julkiselta puolelta.

Odotushuoneessa kyselin toisilta kanssakitujilta, soiko heidän päässään jotakin ylimääräistä. Siellä oli nimittäin radio auki ja kaksi televisiota eri kanavilta. Siis ei hätää, kaikkien päässä soi sama melodia. Tosin yhdessä vaiheessa eräältä odottajalta loppui kärsivällisyys ja toinen telkkari käännettiin äänettömälle. Rohkea teko.

Aulassa katselin kauniita antiikkihuonekaluja, lehtiä, esitteitä, erilaisia tuoleja, joita myös testailin rinkiä kiertäen. Odotusaika on ihan ilmaista, vettäkin saa juoda. Tohtorin luona vietetty aika sen sijaan on aika kallista, koska itse ajan varaaminenkin ja laskun maksaminen on 10 euroa ja siihen erikoislääkärin palkkio päälle. Kelan taksathan kaikki tietävät. Ne laahaavat hiukkasen jäljessä. Joskus vain on niin, että julkinen puoli heittää tavallaan rukkaset naulaan tai kirveen kaivoon. Itse on tehtävä päätös, ripustautuuko itsekin siihen naulaan vai hyppääkö kaivoon. Vai vieläkö yrittää? Minä en ole vielä antanut periksi. Tilasin lymfahieronnan torstaiksi, jotta jollakin tropilla ja tukiliiveillä tuettuna pystyisin matkustamaan lauantaiksi Lahteen ja takaisin.