Kylmää

Matin luo on hyvä tulla. En tarkoita tuossa pääministeriämme, vaan erästä kaupunkimme terveyskeskuslääkäriä. Erästä useista omalääkäreistämme. Savon Sanomissa oli tänään terveydenhuoltoon liittyvä Aulikki Elon artikkeli Potilaan lupa valita itse omalääkärinsä nousee nyt pinnalle.

Pitemmän aikaa blogiani seuranneet tietävät, että olen taajaan terveyspalveluja tarvitseva eivätkä he siinä erehdy. Minut on ulkoistettu erikoissairaanhoidosta TK:n omalääkärin vastuulle. Nimellisesti. Koko aikana ei ole muodostunut jatkuvaa kontaktia alati vaihtuvien TK-lääkärien vuoksi. Tänään jaksoin tarttua puhelimeen ja tiedustella edellisen sijaisen sijaisen neuvosta, olisiko mitenkään mahdollista päästä takaisin ennen kolme vuotta sitten tapahtunutta organisaatiomuutosta hoitaneelle omalääkärille, joka tunsi koko perheeni. Siis entisaikaiselle kunnanlääkärille. Ei ajatustani täysin torjuttu, mutta se vaatisi kirjallisen perustellun pyynnön jollekin byrokraatille. Eikä näihin viime aikaisiin pyyntöihin olla suostuttu, sanottiin suoraan. Kannattaako? En taida jaksaa.

Luin eilisestä Vivasta Elina Simosen kirjasta Kuka vierelles jää - lähihoitajan raportti (Otava,2007), joka kertoo Helsingin vanhustenhuollosta.

"Meillä on kipeänä sydän ja selkä."

Kirja on kirjoitettu paljolti Tarja Tallqvistin lähihoitajaopintoaikaisten päiväkirjojen pohjalta.
Hän työskentelee nykyään dementiakodissa.

"Onneksi meidän mummomme ja pappamme eivät ymmärrä enää näitä tylyjä arvokeskusteluja."

"Ikäihmisellä on oikeus saada elää ainutkertainen elämänsä arvokkaasti loppuun. Jos emme tätä halua, tämä on häpeällinen maa."

Sydän ja selkä kipeänä istun ja katselen kuihtunutta surunvalittelukukkakimppua raaskimatta heittää sitä poiskaan sekä läheisen kuolinilmoitusluonnosta ja saapuneita adresseja odottaen viestiä TK:n yhteispäivystyksessä jo viisi tuntia istuneelta puolisoltani. Sielläkin on vain yksi lääkäri.

Kuva on otettu eilen hiukan neljän jälkeen. Ihmeellistä ja kaunista, miten laskeva aurinko kultaa vastarannan, vaikka etualan jään lumipeite ja taivas suorastaan peilaavat toisiaan.

Että jokin särkynyt eheytyisi.
Että löytyisi rauha, hetken lepo,
selitysten loppu.

Pia Perkiön kokoelmasta Hiljaisuuden kosketus (2002)