18. tammikuuta 2007

Mitattavana

Vaikka lunta jo olen valon antajaksi kaipaillut, tämän päivän sää myrskyuutisineen ei miellyttänyt yhtään. Sakea pyry näytti sisältä katsellen kauniilta. Mutta ulosmenoa ajatellen jäätyneen pihanpolun päälle satanut lumi on vaarallista. Yhtään ei tiedä, minkä päälle sattuu astumaan. Pitääkö jalka vai viekö minne tahtoo? Jos antaa lumen jäädä kiveykselle eikä kolaa sitä pois, liukkautta voi vähentää. Nollakelissä ja tuulessa kolattu väylä on hetkessä kuin luistinrata. Mutta miksi nykyään hiekoitushiekka on Sirkku-sokeripalan kokoista sepelimurskaa? Ehkä se on halvempaa kuin hienojakoinen hiekka, tiedä häntä. Jotenkin muistelisin, että tavallinen hiekka tarttuisi jäiseen alustaan paremmin. No, selvisin yhdellä liukastumisella.

Tänään on taas otettu Liisasta mittaa. Käsien puristusvoimat, maksimikävelyvauhti, tuolilta seisomaan nousu viisi kertaa, yhdellä jalalla seisominen, porrasnousut tuella ja tuetta, kahden minuutin askelparimäärä. Olikohan muuta? Hiki joka tapauksessa tuli ja annos sympatiaa. Terveyskeskus vaatii kyseiset mittaukset määrävälein, koska kuntoutuksessa pitää saada aikaan tulosta. Ellei ole tarpeeksi huonossa kunnossa, ei pääse lääkärin määräämään allasjumppaan. Ellei siitä todeta olevan mitään hyötyä, joutuu pois. Näin se menee. Osa tuloksistani oli heikentynyt, osa hiukan parantunut. Siis saan jatkaa ainakin kevään M:n komennossa entisessä ryhmässä.

Ja sitten toinen löytämäni mittari. Minusta tässä on hyvä blogin määritelmä.

A blog is commonly defined as a frequent,
chronological publication of personal thoughts and Web links,
a mixture of what is happening in a person's life
and what is happening on the Web and in the world out there.


Lainaus on Geert Lovinkin mielenkiintoisesta artikkelista Blogging, the nihilist impulse, jonka löysin Leonooran kautta. Tuon sateenvarjon alle kai mahtuu minunkin mieleni liikkeet ja ailahtelut, tuttujen ja vieraampienkin polkujen kuvaukset. Kaikelle ja kaikille tuntuu olevan tilaa. Jalokivistä löytyi myös asiaa läheltä sivuava Blogiskooppi, jota saattaa olla hauska seurata.

4 kommenttia:

  1. Tuosta on kissa juossut.

    VastaaPoista
  2. Naapuri etsi siis väärästä suunnasta. Ikävää kun pitää kissanjälkiä seurailla löytääkseen osoitteen minne mennä valittamaan. Kissat kuuluvat maalle. Säälittää kumilangoissa kiinnipidetyt kissat.

    VastaaPoista
  3. Hei Liisa! Kiitos tuosta vinkistä, että ctrl+ ja ctrl- näppäinyhdistelmällä voi lukija muuttaa fontin kokoa. En todellakaan tiennyt sitä aikaisemmin. Minäkin tässä näpsäytin sinun sivusi fonttia juuri suuremmaksi. Terveisin Pantteri

    VastaaPoista
  4. Sipelimurska pölyää vähemmän sitten keväällä kun se harjataan pois. Murska kyllä tarttuu kengänpohjan uriin aika lailla ja kulkeutuu sisälle. Hyvää ja huonoa...
    En minäkään tiennyt, miten fontin kokoa muutetaan näytöllä. Aina sitä oppii.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!