Jokin aika sitten Obeesia julkaisi kouluaikaisen aineensa. Itsellänikin on tallella muutamia sinikantisia ainevihkoja. Selailin niitä ja ihmettelin aineiden vakavaa sävyä. Nyt on kai täydenkuun aika, vaikka kuu ei näy pilvien takaa. Kopioin tähän ylläolevasta otsikosta kirjoittamani kouluaineen. Vuosi on 1962. Otsikkoja oli aina useita. Jostakin syystä olin valinnut tämän.On kuutamo. Pieni talo lepää metsän kehdossa. Kuun valo osuu sen ikkunaan. Sisällä istuu sänkynsä laidalla äiti, joka itkee hillitöntä itkua ja aivan värisee vilusta. Kädessään hänellä on iso valkoinen nenäliina. Siihen hän pyyhkii poskiltaan kyynelkarpalot. Ne ovat kaipauksen kyyneleitä.
Äitiraukka on juuri menettänyt elinkumppaninsa. Eikä siinä kaikki. Aivan äskettäin hän on menettänyt myös yhden kolmesta pojastaan. Muutenkin hän on saanut kestää ja kokea paljon: milloin hän on itse sairastanut, milloin taas joku muu perheenjäsenistä on ollut vuoteenomana. Toisinaan oli mies humalapäissään lyönyt häntä. Tähän saakka äiti on säilyttänyt uskonsa ja toivonsa parempaan tulevaisuuteen. Mutta entä nyt? Onko hänen perheelleen enää lainkaan tulevaisuutta?
Kuu luo kelmeää loistettaan maisemaan, jonka muodostavat mökki ja synkkä metsikkö. Vain kuu näkee, kun äiti pyyhkäisee silmäkulmaansa silkkisellä nenäliinalla. Sen äiti on saanut ensimmäisenä lahjana mieheltään. Äidin ajatukset harhailevat siellä täällä: milloin ne pistäytyvät nuoruuden kultaisissa päivissä, milloin taas hamassa, tuntemattomassa tulevaisuudessa. Nyt hän huomaa kuun ja muistaa, miten oli tavannut miehensä. Silloinkin oli ollut kuutamo. Tuo sama keltainen kuu katseli silloin noiden kahden nuoren onnea. Mitä se saa nyt nähdä? Se saa nähdä surussaan riutuvan äidin, äidin, jonka kohtalona on ollut tulla hylätyksi. Miten hän selviää elämästä kahden vielä pienen poikansa kanssa?
Kuu hymyilee, sillä se tietää, mitä äiti nyt ajattelee. Kuu luottaa äitiin, joka lupaa yrittää kaikkensa lastensa parhaaksi. Ellei häntä enää mikään onnista, voidaan puhua jo kohtalon ivasta. Yhtäkkiä kuu valaisee huoneen peränurkan. Siellä äiti näkee isättömät lapsensa. Taas tulvahtavat katkerat kyyneleet. Ne näyttävät mitä kauneimmilta helmiltä kuun valon osuessa niihin. Vielä kerran äiti katsahtaa rakkaisiin lapsiinsa, ennen kuin pyyhkii kyyneleensä kosteaan nenäliinaan. Sitten hän asettuu levolle, sillä hän tietää oikein hyvin, että huomispäivä ja elämä odottavat häntä.
Arvosana 6+ (8)
Opettajan kommentti: Ei ole kirjoitettu otsikon mukaan.
Suorastaan liikuttavaa pohdintaa. Tietämättä minkä ikäisenä tuon olet kirjoittanut ja mitä otsikolla haettiin: "Kuutamo ja liina"? Sinun tarinassa se oli nenäliina, joka tuntui olevan jutun 'clou' = tarpeen.
VastaaPoistaSilti opettaja viitsi laittaa kommentin "ei ole kirjoitettu otsikon mukaan". Suomalainen koululaitos ei noihin aikoihin kannustanut. Virhe oli virhe ja tärkeintä oli kuka sen oli tehnyt. Blääh. Kiitos tästä varhaisen aamun silmiä aukovasta tekstistäsi!
Olin juuri täyttänyt 15. Rippikoulu vielä käymättä. Oli asia-aiheet ja ns. vapaa-aiheet. Tämä kuului jäkimmäisiin. En koskaan rohjennut kysyä, mistä liinasta olisi pitänyt kirjoittaa. :)
VastaaPoistaVäiski oli kyllä hyvä opettaja, myöntää täytyy.
Harvinaista ajattelua 15-vuotiaan kirjoittamaksi.
VastaaPoistaEhkä sen ajan opettajat olivat ylirasittuneita, kun korjattavia aineita oli paljon ja koulua käytiin lauantaisinkin.
Ei silloin ajateltu luovaa kirjoittamista, vaan valmennettiin ylioppilaskirjoituksia varten.
Minullakin oli vasta kahtena viimeisenä kouluvuonna opettaja, joka rakasti kirjallisuutta ja ymmärsi kirjoittamista harrastavia nuoria.
Näyn kirjoittaneen myös seuraavista aiheista:
VastaaPoistaViisi- vaiko kuusipäiväinen kouluviikko?
Mietteitä koulutöiden tärkeydestä ja määrästä
Mitä rippikoulu on minulle merkinnyt
Virret uskonnollisuuden palveluksessa
Onko ihminen yksin?
Tuska
Totuus, valhe, liioittelu. Mitkä näistä sanoista sopivat parhaiten rinnakkain?
Aika vaikeita aiheita nyt ajatellen. Väiski ei päästänyt meitä helpolla.
Ohhoh mikä yhteensattuma, Liisa! Kurkistahan, mitä minä olen tänään postannut, täysin ja pa lisätä juttuuni linkin sinuun ja Obeesiaan.
VastaaPoistaKerran ennenkin julkaisimme samaan aikaan jotakin hyvin samanlaista, olisko se jokin kuva? Palsameista?
Sinun aineesi on kiitettävää kieltä ja persoonallisesti käsitelty. Kääntäisin tuon kuutosen toisinpäin.
Korjaus: Jotenkin poistui osa tekstiä tuosta edellisestä, kun korjasin jotakin, mutta lienee ymmärrettävä silti. Yritän sanoa tuossa ekan kappaleen lopussa, että taidanpa lisätä linkin sinuun ja Obeesiaan.
VastaaPoistaOpettajana vähän nolottaa... Tuo oman opettajasi kommentti oli väärä, asiastahan sinä kirjoitit. Samaa mieltä olen kanssasi - vaikeita aiheita, ei onnistuisi enää nykyisin nuorilta. Nuo jos laittaisi eteen saisi sensuroitavia kuvioita palautettuna aineena ;-)
VastaaPoistaJoku kertoi jossain viestimessä, kauan sitten, taisi olla radiossa, että opettaja oli moittinut häntä kuluaineen lauseesta: "... ja hänen silmänsä olivat purppuranhohtoiset." Oli ollut kyse prinsessa olemuksen kuvailemisesta.
VastaaPoistaJossakin kirjassa selitettiin, miten kaukaa ei saa aloittaa, kun aineen nimenä on "Kesä maalla ja kaupungissa". Ei siis näin: "Vuodenaikojen vaihtelut johtuvat maan akselin vinoudesta."
Neuvo, jonka itse olen monissa tapauksissa kokenut hyvin käyttökelpoiseksi, on, että paras loppulause on piste.
Kiitos kannustuksesta. Kyllä neuvosi, Akh, on oiva. Kun silmäilin noita vanhoja aineita, totesin, että pisteen paikka olisi ollut monessa aineessa jo puolivälin paikkeilla. :)
VastaaPoistaTaitaa olla vieläkin samaa vikaa jäljellä.
Minullakin oli taipumusta hieman pateettiseen kirjoittamiseen, josta Esko-opettajani kovasti varoitteli.
VastaaPoistaIhmettelen hieman otsikkoa: oliko se tosiaan opettajan antama. Mitä hän mahtoi haluta tuollaisella otsikolla? Minun mielestäni aine oli hyvinkin otsikonmukainen: ainakin kuutamoa oli runsaasti ja liinakin löytyi.
Olet varmaan saanut vaikutteita suomalaisesta äiti-runoudesta: niissähän äiti on yleensä vanha, harmaa, työn uuvuttama, yksinäinen, kyynelöivä, uskoo, toivoo ja rakastaa, luottaa huomiseen...
Opettajat tosiaan osaavat olla välillä tosiaan vähemmän kannustavia...
VastaaPoistaOletko ajatellut, että aine saattoi koskettaa opettajaasi jotenkin henkilökohtaisella tasolla?
Obeesia,
VastaaPoistaEi niitä otsikkoja itse saanut laatia. Ehkä tässä on osin omaa äitiä , osin liian varhain aikuiseksi pakotettua itseäni. Ehkä.
Neulekirppu,
Tuon huonompaa numeroa en muista koskaan saaneeni kirjoittamisesta, mutta ei se lannistanut. Päinvastoin.
Väiski oli poikamies ja hyvin pidetty ja edistyksellinen opettaja. Tarkempaa tietoa hänen elämästään minulla ei ole. Mutta hyvin hän opetti, koska laudatur sitten aikoinaan tuli. :)
Liisa, minä poistin aineeni, kun siihen ei tuntunut tulevan kommentteja - sinulle kiitos kommentistasi - ja arvelin sitä typeräksi. Näin hassuja ja epävarmoja voimme joskus olla.
VastaaPoista