Jollei jouluna ole lunta...

Valkea joulu on se tavallinen vanha hyvä joulu. Kun vielä pystyin hiihtämään, minulla oli tapana jouluhommien valmistuttua lähteä hiihtoretkelle rauhoittumaan.

Eksyin ensimmäisenä vuotenani tässä kaupungissa tuonne latuverkkoon. Kiersin samaa vitosen lenkkiä osaamatta kääntyä ladulta oikeassa kohdassa. Mäkisessä maastossa risteykset vain vilahtelivat ohitse ja aina jonkin ajan kuluttua tunnistin maiseman samaksi. Löysin lopulta kotiin. Kolmannella kierroksella. Sen jälkeen olen hiihtänyt lähilatuja niin paljon, että tunnen ne kuin omat taskuni. Osaan myös varoa paikat, jossa olen kaatunut. Kaksi talvea on mennyt hiihtämättä. Hiihtämistä jos mitä kaipaan.

Sukset olivat lapsena mieluinen lahja, vaikka ne olivatkin välttämättömyys. Ehkä juuri sen vuoksi. Ja surullisinta oli, jos ne katkesivat heti ensimmäisinä päivinä. Muistan niin käyneen jollekin sisaruksistamme. Puusukset tapasivat oieta kärjistään ja niitä piti muotoilla aika ajoin jonkinsorttisilla puristimilla. Ehkä kerran porukalla verannan kaidepuiden välissä yritimme katkaistakin vanhat sukset, että saisimme uudet hienot sälesukset.

Tervaaminen kuului myös suksien huoltoon. Nykyisistä suksivoiteista, -puutereista, -teipeistä ja liistereistä ei nähty edes unta. Oikein nihkeällä kelillä suksen luistoa parannettiin kynttilällä. Aika taitaa kullata muistot, koska en juuri muista hiihtäneeni lipsuvin suksin lapsena. Aikuisena kyllä useinkin. On pitänyt kääntyä jopa takaisin, nöyränä sukset ja sauvat kainalossa, kun luisto taaksepäin on ollut parempi kuin menosuuntaan.

Voitto-siteet, rotanloukut ja Y-siteet muistan ajalta, jolloin siirryttiin monoihin. Itse en muista saaneeni koulusta monoja. Niitä kuitenkin jaettiin tarvitseville. Nykyään ei kai tulisi kuuloonkaan jakaa köyhäinavustuksia luokan edessä kaikkien oppilaiden nähden. Umpihankihiihto, tuttu juttu sekin lapsuudesta, on saanut omat spesiaalisuksensa ja –kilpailunsa. Tällaisia tulee mieleen, kun katsoo ulos ikkunasta aatonaattona ja näkee vapaana vellovan veden. Eikä ole stressiä eikä kiire minnekään. Eikä lunta kuin nimeksi.