26. marraskuuta 2006

Yllätysohjelmaa

Aamuinen tihkusade ei estänyt lähtemästä kävelylle. Se jäi tosin tavanomaista lyhyemmäksi, koska puhelin soi ja Noora ja Oskari olivat tulossa mummun ja vaarin hoiviin toviksi. Vanhempien oli määrä tehdä ostosmatka vajaan kuukauden päästä olevaa juhlaa varten. Tällaisia kiertoilmaisuja yritimme käyttää, mutta aavistelen viisivuotiaan jo vaistoavan, mistä oli kyse. Lenkkipolun varrelta oli kaadettu kuusia. Mökillä olisi kuusia omasta takaa, mutta niiden hakeminen olisi vaivalloista ja pitkästä matkasta johtuen hintakin tulisi yhtä suureksi kuin kotiinkannetulle kuuselle. Kohta puhelin taas soisi. On hyvä kun on vakituinen kuusentuoja.

Olikohan kaupunki tarvinnut latvakuusia laitostensa joulukoristeiksi vai latukoneiden jatkuvasti levenevät mallit lisätilaa, koska niin monta kuusta oli kaadettu? Vuosi vuodelta väylä levenee. Jalankulkijat tahtoisivat myös talloa kesästä tuttuja reittejä, jotka lumen ajaksi pyhitetään hiihtäjille. Oli hyvä kävellä, vaikka sataa tihuutti. Liukkaus on paljon pahempaa kuin sade. Pienet lammetkin olivat luoneet jääpeitteensä miltei kokonaan ja purot solisivat kuin konsanaan keväisin.

Nooran ja Oskarin piirustukset muuttuivat rasteja täynnä oleviksi aarrekartoiksi, joiden perusteella tutkimme jokaisen huoneen taskulampun valossa. Vaarin saappaasta löytyneestä pullopostista löytyi lisäohjeita, samoin työhuoneen mappien nimilapuista. Ei siinä lukutaitoa tarvittu ja messinginvärinen päiväkirjan lukko löytyi melko helposti. Kesäinen eväsreppuretki muistui pienten mieleen. Matkakuvistamme he vähät välittivät. Ensi viikonloppuna on yökylän vuoro, jotta vanhemmat pääsevät pikkujouluun. Kunnon kalakeitto on tilattu ruuaksi, koska molemmat ovat oppineet päiväkodissa syömään sitä. Äiti ei muka osaa kalakeittoa valmistaa. (?)

Portaitten edestakainen ravaaminen vain hiukan huolettaa minua. Tällä kertaa ei sattunut mitään vahinkoa, pari kertaa vain pää kopsahti sohvapöydän reunaan, kun toisen leikki on heti myös toisen ja harvoja edellissukupolven leluja on kaksin kappalein. Lasten energialatauksesta ja naurunmäärästä voisi päätellä, että kaamos ei vaikuta heihin ainakaan masentavasti. Me aikuiset kyllä sytyttelemme lisävaloja ja kynttilöitä ja päivittäisestä kofeiiniannoksesta huolimatta jotenkin alamme olla uuvahtaneita. Kuukauden kuluttua päivä on jo kukonaskelen verran yötä pitempi.

4 kommenttia:

  1. Mukavia hetkiä teille lapsen lapsien kanssa. Itselläni ei sellaisia vielä ole, ja joskus olen jo tuudittautunut ajatukseen ettei niitä kenties sitten tulekaan olemaan. Varmaankin hössöttäisin ainakin alussa liikaakin, jos niin vielä tapahtuisi.
    Huomasin, että sinäkin olet kaamoksen kynsissä katsellut kuvia aurinkoisemmista ajoista. (Kuvalinkkisi) ja joulukuusen hankkiminen on taas kohta ajankohtaista. En itsekään vielä tiedä, tuleeko kuusi maalta, vai tuosta läheisen kaupan parkkipaikan nurkalta.

    VastaaPoista
  2. Leonoora,
    Kiitos. Ensi viikonloppuna lisää pikkuisia. Ei minusta ole hössöttäjäksi, mutta muumu olen kävelysauvoinenikin. Ja lapsoset jo muistavat, ettei tämän mummun kanssa voi peuhata juuri muuten kuin sanoilla. :)

    Oli ajatus laittaa jokin todella valoisa kuva tuonne kuvablogin puolelle seyraavaksi.

    Elämä saattaa yllättää sinutkin!

    VastaaPoista
  3. Yhdessäolo, välittämisen tunnelma! Kiitos valonpilkahduksesta. Juuri nyt, tässä aamussa.

    VastaaPoista
  4. Totta, pian on taas valoisampaa.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!