11. lokakuuta 2006

Mullantuoksuinen muisto

Saatuani lisäliikuntareseptin olen yrittänyt kävellä tavallista enemmän. Tänäänkin tein pienen lenkin. Aistit ovat hereillä, koska pitkään pihakiveyksellä kosteassa muhineet koivunsiemenet ja -lehdet herättivät tunnemuistituoksun perunakuopasta.

Ennen kellariaikaa perunat säilytettiin maakuopissa. Aika hankalaa oli muuten talvella se perunanhaku. Ensin piti lapioida lumi pois, sitten työnnellä eristävät oljet sivuun ja vihdoin kuopan suun laudat ja lopulta laskeutua tikkaita pitkin mullantuoksuiseen kuoppaan ottamaan ne potut. Sitten samat hommat taas toisessa järjestyksessä ja huolella, etteivät perunat palellu. Kotonani perunakuoppia oli kaksi.

Pururadalla tuli vastaan läheisen koulun suunnistamassa olevia oppilaita. Kaksi poikaa pysäytti minut ja kysyi, tiedänkö minä suunnistamisen. Vastasin tietäväni. He alkoivat vuolaasti valittaa, miten yksi heidän ryhmästään haluaa vaan juosta eivätkä he pysy mukana. Neuvoin heitä menemään itselle sopivinta vauhtia. Toinen pari tuli vähän ajan kuluttua. He näyttivät tyytyväisiltä kuten tyttöoppilaatkin. Reippaita lapsia. Itse en aikoinani koulussa oppinut suunnistamaan, koska en koskaan saanut edes koskea kompassiin. Niitä oli kai liian vähän.

Polunvarret ja tienpenkat tuli taas päällisin puolin tarkistettua. Pihlajat näyttävät puista riisutuimmilta. Ja aurausviitat, nuo talven airuet, olivat ilmestyneet kadun reunaan. Tunnistin niiden materiaalin pihlajaksi, koska niihin oli jäänyt joitakin kuivuneita lehtiä. Pihlajasta on moneksi.

6 kommenttia:

  1. Joko siellä asetellaan aurausmerkkejä tien varteen? Se on varma talventulon merkki.

    VastaaPoista
  2. Eivätkö ne täällä savossa nökötä läpi vuoden. Kerran sain niistä hyvät telttakepit, koska alumiiniset olivat unohtuneet kotiin.

    VastaaPoista
  3. Obeesia,
    kyllä joo. Tavallisin ensilumen tuloaika minun 26 vuoden seurantani mukaan on tuossa YK:n päivän vaiheilla. Kasvihuoneilmiö ainakin viime vuonna heivasi sen myöhemmäksi.

    Akh,
    Lupiinithan tulokasveina niitetään ja siinä ne aina menee viimeistään edellisvuotiset kepitkin.

    VastaaPoista
  4. No ennenvanhaan kuitenkin. Jäälle tehdyllä viittatiellä kepit työnsivät lehteä jäidenlähdön jälkeen matalikon kohdalla, jos olivat pajua. Pajuahan voi muutenkin istuttaa pistokkaista.

    VastaaPoista
  5. Että aurausmerkkejä jo. Täällä etelässä juuri eilen huomasin, että pihalla yksi keväällä kukkiva valkoinen kukkanen, nokkosen näköinen - nimi ei nyt tule mieleen - on alkanut uudelleen kukkia.

    VastaaPoista
  6. Kyllä täälläkin kevätkaihonkukka on herännyt kuivan kesän jälkeen ja ettei vain olisi kevätesikkokin tuossa pensasaidan juurella. Ja sireenin silmut ovat aika isot.

    Pajuja käytin hernekeppeinä ja juurtuivathan ne. Nuukana ihmisenä aloin sitten käyttää samoja keppejä vuodesta toiseen. Jopa lakkasivat juurtumasta.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!