Ekomummu vai egomummu?

Tuttuakin tutumpaa ikikuusten suojamaa polkua noustessa ja vielä vihreinä kurottavia pieniä ketunleipiä katsellessa ajattelin niitä näitä. Muistelin reilusti yli 30 vuoden takaista säätilaltaan samanoloista päivää. Esikoisemme syntyi silloin. Kun palasimme Naistenklinikalta kotiin Huopalahteen, valkoinen lumi oli kuorruttanut kaupungin. Siksi joka vuosi odotan lumisadetta näihin aikoihin.

Pari päivää sitten sai tänäkin syksynä jättää jalanjälkensä ensilumeen. Tänään samalla polulla tanssivat hetken aikaa syksyn ensimmäiset rakeet. Tumman kuusimetsän syli oli vielä lämmin ja jokuset varpujen väriläiskät ilahduttivat silmää irtautumalla niin selvästi alustastaan. Pururadalle päästyä värit, vaikka sävyt olivat samat, menettivät osan tehostaan. Pilvinen päivä oli ehkä osasyyllinen. Sinne jätin kumisaappaiden jäljet, vuosien mittaan jatkuvasti levenevälle polulle. Surin maan kulumista tuhansien askelten ja kävelysauvojen alla. Olenko ekomummu, kun sellaisia murehdin?

Ajattelin myös ns. egomummuja, jotka shoppaavat, herkuttelevat, matkustelevat, hoidattavat itseään ja ostavat uusia kalliita autoja. Velkansa maksanut 50+-sukupolvi pyörittää yhteiskuntamme rattaita. Mainostajat ovat löytäneet kohderyhmänsä, siis ne, joilla on irtonaista rahaa. Ennen oli kunnia-asia säästää pahan päivän varalle. Nyt pidetään tärkeänä toteuttaa itseään, maksoi mitä maksoi. Riittääkö egomummuilla aikaa lastenlapsille? On hydrobicit, bailatinot, golfit, karaoket, diskot eli se vihdoinkin saatu, tosin ansaittu, oma kallisarvoinen aika. Onko lääkärin määräämien hoitojen säännöllinen käyttö egomummoutta, kun se vie runsaasti rahaa?

Miksi tämä kuvio tuntuu jollakin tavalla oudolta? Taidan olla vain kateellinen, mutta haluaisin olla mieluummin ekomummu kuin egomummu.