Tänään sulkeutui yksi ympyrä elämässäni. Menin nimittäin puolilta päivin polikäynnille samaan paikkaan, jossa vietin kohta kaksikymmentä vuotta sitten muutaman päivän tutkimuksissa. Näiden tutkimusten lopputulemana minulle kylmän viileästi ilmoitettiin puhelimitse, että biopsia näyttää pahanlaatuiselta kasvaimelta. Ilman ns. poissulkevia tutkimuksiakin minä itse sen jo tiesin.
No, se taistelu käytiin ja voitettiin. Muistijälkien neutralointia olen harrastanut aikoinaan kirjoittamalla, puhumalla, maalaamalla akvarelleja, käymällä syöpäosastolla katsomassa paikkoja ja tapaamassa henkilökuntaa. Tänään, tosin tietämättäni, testasin taas kerran, onko se jo ollutta ja mennyttä. En edes muistanut koko jaksoa, ennen kuin avasin tämän blogini ja luin Tuin kommentin tuohon Runotorstain runoon. Linkissä lisää samaa asiaa, myös täällä. Se neutralointi on siis mahdollista.
Tunteet tulee tunnistaa
ja ulos pusertaa
ellei surun kyynelin
niin läpi kivun mankelin.
Tällä kertaa on kysymys ihan muista jutuista, jotka saattavat olla hoitojen jälkivaikutuksia tai sitten ei. Elämä on täynnä vastausta vaille jääviä kysymyksiä. On vain jatkettava päivä kerrallaan niillä resursseilla, jotka vielä ovat jäljellä.
Päivä oli vain osin aurinkoinen, pilvet hiihtivät matalalla. Palattuamme sairaalasta otin kameran ja kävelin ulkona ottamassa muutaman kuvan. Menin rantaan katsomaan talkoolaisten jälkiä. Yllätyin havaitessani, että usein mainitsemani laho laituri oli vihdoinkin purettu. Hyvä niin. Toivottavasti saamme tilalle uuden ja paremman. Toivossa on hyvä elää.
Kuva on Flickristä tällä kertaa, koska Blogger ei suostunut ottamaan tämänpäiväistä otosta. Ehkä tuo Swing kuvaa hyvinkin sitä pyöritystä, jossa minä iloisesti kiepun. Kuvahan ei tarkkene, vaikka sitä klikkaa, mutta ainakin suurenee. Sitä ei ole käsitelty mitenkään. Kunhan laitoin verannan portulakka-amppelin pyörimään ja otin siitä kuvan. Kiitos tästä päivästä!
Minullakin on portulakka, pylvään päällä. On kerrassaan viehko kasvi, jota ei yleisesti tunneta. Kaikki huomaavat sen, menevät sen luokse ja kyselevät nimeä ja pyytävät siementä.
VastaaPoistaVoimia Liisa, ja kunpa kaikki olisi ja menisi hyvin! Sinä olet sitkeä nainen.
Hei Iines,
VastaaPoistaKreetalla siihen tykästyin. Olimme syömässä jossakin ja huomasin sen siinä vasemman olkani vieressä. Yllätyksekseni löysin puutarhalta seuraavana kesänä saman kukan ja punaisesta pitäisin eniten. Valitettavan harvoin olen onnistunut saamaan hehkuvan punaisen, koska ne menevät keväällä kuin kuumille kiville. Olen usein myöhästynyt...
Se availee vieläkin kukkiaan, vaikka on näin myöhä syksy. Kanervat, ericat saavat odottaa vuoroaan. :)
Yli viisitoista vuotta sitten minultakin leikattiin syöpä. Se oli pieni ja katosi todennäköisesti silloin kokonaan.
VastaaPoistaSe jätti kuitenkin henkisesti pysyvän jäljen. Juuri nyt eräs lähisukulaiseni on sairaalassa, jossa hänen erittäin pahanlaatuista syöpäänsä poistetaan kovilla hoidoilla. Eräs lähisukulainen kuoli lapsena syöpään.
Tuollaiset tapaukset auttavat meitä arvostamaan jokaista päivää, jokaista kukkaa, luonnon kauneutta enemmän kuin ehkä muutoin tekisimme. Tältä minusta tuntuu. En tiedä, miltä minusta tuntuisi, jos näitä tapauksia ei olisi ollut.
Kerrotaan, että Goethe ei ollut koskaan todella ajatellut kuolevansa. Hän oli jo yli 80-vuotias, kun sairastui vakavasti - ja kuolikin pian senjälkeen.
Ajatus kuolemasta tuli hänelle suunnattomana shokkina, suorastaan yllätyksenä. Olisiko hänen tuotantonsa ollut erilaista, jos hän olisi ollut vakavasti sairaana jo nuorena tai nuoruudesta asti kuten esimerkiksi Chopin?
Blogisisko
Muistiinpanosi ylioppilaskirjoituksen valvojana ovat hauskoja. Onko niitä enemmänkin? Minäkin olen ollut aina "suklaalla tenttijä". Gradunikin tein suklaan voimalla.:)
Hei Blogisisko,
VastaaPoistaei ole enempää merkintöjä paperilla, koska siellähän piti valvoa ankarasti. :)
Muuten tämä aihe tuntuu hiukan aralta. Minulle jäi kroonistunut hermosärky, joka raastaa ja repii ja vie voimia. En pysty tekemään edes siivoushommia kotona ja liikkuminen on todella hankalaa. Ja olin ns. ikiliikkuja, hiihdin paljon, kävin jumpassa ja hölkkäsin yli 10 kilometrin lenkkejä yms. Rakastin marjastamista ja puutarhatöitä.
Nyt on toisenlainen vaihe elämässä, kiire on poissa ja ajalla aivan uudet ulottuvuudet. Hetki kerrallaan, huomista ei vielä ole. Kai se jollakin tavalla välittyy täällä blogissa, koska kirjoitan kaiken itseni läpi.:)