7. elokuuta 2006

Laskurit ja listat

Suomi on kai tilastojen luvattu maa. Ja tilastothan kertovat totuuden. Kirjoittelin tätä blogia pitkään ilman laskuria, joka muuten ei toimi kunnolla vieläkään. Tuon tuostakin on päiviä ja jopa useamman päivän jaksoja, jolloin sivuvierailut jäävät hämärän peittoon. En ole kuitenkaan vaihtanut laskuria. Niillä tuntuu näet olevan riippuvuutta aiheuttava vaikutus kuten joillakin lääkkeilläkin. Aina pitää käydä kurkkimassa, mistä päin maata tai maailmaa joku on osunut vahingossa tai tarkoituksella juuri minun sivulleni miljoonista mahdollisista.

Sama tilastointi jatkuu listoilla. Toki ne helpottavat blogien löytämistä ja seuraamista, mutta sielläkin tulee käytyä kurkkaamassa kuumuusasteita. Kilpailuhenki ja kateus saattavat myös nostaa päätään jos alentuu vertailemaan lukujaan toisten vastaaviin. Mikähän vika näissä jutuissa on, kun eivät mene kaupaksi ilmaiseksikaan? Tämä postaus voi tuntua lukijoista mainokselta. Otan sen riskin ja ilmoitan ilmoittaneeni suuremmoisen kuvablogini listalle uudella nimellä Liisan kuvat. Aluksi se nimi ei kelvannut itselleni. Pienessä päässäni pidin tuota genetiiviä objektina. Mutta onhan se subjektikin.