Kesä, vaikkakin helteisenä, on väistymässä. Mökkimatkan varrella koivut olivat jo osin kellastuneet kuivuudesta, viljapellot vaalenneet. Odotin, että pihlajanmarjat eivät perillä olisi olleet vielä yhtä värikkäitä kuin täällä. Mutta ne olivatkin kypsymässä aivan samaa tahtia kuin täällä etelämpänä, ellei nopemminkin. Tuomen marjat kiilsivät kauniisti. Ketokukat näyttivät kärsivän veden puutteesta. Jättipalsa näytti ainoana nauttivan helteestä. Sen varsi on niin vesipitoinen, ettei sitä muutaman päivä helle juuri häiritse. Raparperit eivät olleet tehneet uutta satoa normaaliin tapaan, joten kuivaa on lehdoissakin.Nyt en käyttänyt kameraa yhtä paljon kuin edellisillä reissuilla, vaan yritin poimia niitä puhaherukoita, jotka olivat vielä pensaissa tallella. Rastaat ja muutkin linnut pitävät huolen, etteivät kypsät marjat kauan reksuissansa riipu. H. kävi vatukossa kaksi kertaa. Yleensä vadelmien kypsyminen osuu maitohorsman kukinnan loppuun. Nyt horsmat olivat vielä täydessä kukoistuksessa. Sananmukaisesti täydessä, sillä vartavasten mittautin taas itseni horsmikossa. Rentunruusut olivat jo puoli metriä minua korkeampia! Mukavampi vadelmia onkin poimia ilman nenässä kutittavia horsmahahtuvia. Vaahteran valtaisa vuosikasvu pisti myös silmään. Niin nopeasti kasvava puu ei voi olla lujaa. Vieköhän ensi talven lumet taas oksia mennessään?
Kummallista kyllä, emme ole nähneet kyitä koko kesänä. Nytkin oikein tarkkailin niitä kiviä, joiden luona olen niitä tavallisesti tavannut. Ei jälkeäkään. Olisiko jatkuva kuivuus ja helle niillekin jo liikaa? Ruohoa ei ole tarvinnut leikata kohta kuukauteen. Kyllä tällainen sää jouduttaa syksyntuloa maisemallisesti. Lomalaisillehan se on mannaa eikä kaupungissa huomaa kasvien joutumista niin selvästi. Tosin syysleimu avasi eilen ensimmäiset kukkansa pihallamme. Elokuun alussa. En muista näin aikaista kukintaa.
Edit 6.8.
Yöllä herätessä harmitti, kun jäi mainitsematta tärkeä luontohavainto. Näin nimittäin puukiipijän. Tarkastellessani itse istuttamineni vaahteroiden huimaavan korkeita latvoja viereisestä koivusta rapsahti jokin lintu tuvan päätyseinään ja vikkelästi kiipesi aivan kaksikerroksen rakennuksen räystääseen asti. Tämä lintu kiinnitti todella huomioni. En ollut ennen sellaista nähnyt.
Laiho on kypsää. Eloa on paljon, mutta korjaajia vähän. Syysleimu on runoilijain kukka.
VastaaPoistaAjat ovat muuttuneet. Nyt on valtaisat vainiot, mutta elonkorjaajia vain ehkä kaksi-kolme samalla pellolla. Vanhojen valokuvien ja muistikuvien mukaan pellolla ahersi iso joukko. Pienimmäisen tehtävä oli tapittaa heinäseipäät valmiiksi. Miksiköhän en muista koskaan olleeni se pienimmäinen?
VastaaPoistaErinäisenkin heinäseipään olen tehnyt, vaikka olen ollut vain satunnaismaalainen. Tarkoitan siis itse seipään veistämistä, en heinien kepittämistä. Kolmikulmainen seipään kärki lävistää parhaiten heinät. Pyöreäksi vuoltu kärki aiheuttaa joskus takkuilua.
VastaaPoistaRukiin sirppileikkuussa olen ollut ja pienimpänä sidoin lyhteen olkipannalla.
Muistaakseni olin 9-vuotias.
Nuorena on vitsa väännettävä. Taisin olla vielä nuorempi kun oli pyydettävä loma koulusta rukiinleikkuuta varten. Sitten aamuvarhaisella vielä kasteiselle pellolle menin sirppini kanssa ja olin kai unenpöpperössä vielä kun ensitöikseni leikkasin sirpillä vasemman peukalon halki. Olikohan minusta sitten mitään apua? Kai se peukalo jotenkin sidottiin ja jotakin pystyin tekemään. Ei minua ainakaan takaisin kouluun sinä päivänä lähetetty.
VastaaPoistaKulhan vuori (sillä kartalla) on
muuten lähinnä lapsuusmaisemia. Käynytkin olen siellä kesäseuroissa v. 72. Kolmen pitäjän rajaseutua.
Kaiken kaikkiaan kaunista seutua. Olen vasta vanhemmiten alkanut hahmottaa Keski-Suomea maastollisesti ja historiallisesti. Lähinnä olen Saarijärven lisäksi tutustunut Karstulaan, Kivijärveen ja Pylkönmäkeen sillä suunnalla, kun tullaan Jyväskylästä Äänekosken kautta. Kirkollisesti ihmiset ovat pääosin evankelisia. Möttösessä jo törmää lestadiolaisiin, joista kaksi on serkkujani.
VastaaPoistaHuomasin, että Konttimäkiä on asutusniminä koko Suomessa yhdeksän, eniten Savossa, mutta Saarijärvelläkin yksi. Itä-länsi -suunnassa riittää savonmurretta Kuopiosta Kannonkoskelle. Kalmarissa olen kuullut erikoisen mielenkiintoista murretta. Lannevedellä on tietysti pitänyt käydä. Kukonhiekassa on vanha teloituspaikka. Karstulan mahtisukuja ovat Krookit ja Poikoset. Kooteen leirintäisäntä Eero Humppi on Poikosia. Saarijärvestä tulee mieleeni, että suomen yleisin järvennimi on Saarijärvi. Täällä Kuopiosakin on yksi.
Keski-Suomen kotiseutulaulun sanat ovat ihan totta. Siellä riittää korkeita paikkoja ja jylyhiä julumia lampia. Kukonhiekasta minulle tulee mieleen tanssilava, vaikka en siellä koskaan käynytkään, mutta on kai se ollut olemassa.
VastaaPoistaLinja-autoja nimitettiin siellä pylykköläiseksi ja äänekoskelaiseksi.
Saarijärvi-yhdistelmä on oikein luonteva järven nimeksi. Paikkakuntana taas voisi olla Järvisaari.