21. elokuuta 2006

Hyvä renki, huono isäntä

Aivan hätkähdin katsoessani äsken uutisia. Niin savunharmaalta Helsingissä näytti. On todella ikävää, ettei metsäpaloja saada sammumaan ja salamat sytyttävät uusia. Muistan vain kerran nuorena puhutun niin lähellä olleesta metsäpalosta, että sammuttajia haalittiin kokoon jokaisesta talosta. Veljeni lähti sammutustyöhön, jonka uskoisin olleen velvoite, josta ei sopinutkaan kieltäytyä. Samaten vain kerran olen samoillut sellaisessa metsässä, joka oli aikoinaan palanut. Mäntyjen rungot olivat hiiltyneet, mutta ne jatkoivat kasvuaan. Syyttelystä ei ole mitään apua tuli-isännän edessä. Ilma on yhteistä omaisuutta, vaikka jotkut sitä jossakin vaiheessa ostivatkin. Ja tuulellakaan ei ole pesää. Savu leviää miten tahtoo.

Nokikolari näytti ennen pelottavan mustalta. Toinen ilmiasua muuttava kesätyö oli pehkun silppuaminen. Haasioilla kuivatut pehkuturpeet syötettiin polttomoottorilla käyvän pehkumyllyn kitaan. Se oli sellaista pöllytystä, johon nykyään vaadittaisiin silmä- ja hengityssuojat ja korvatulpatkin mahdottoman metelin takia. Turvesoilla näkee joskus samanlaista pölyä, mutta sisätiloissa se oli tietysti kaksinverroin sakeampaa. Punasilmäisinä ja yskivinä siitä jokakesäisestä hommasta siirryttiin saunan kautta ilta-askareisiin.

Kevennyksenä jyvä&akana erään salaman sytyttämän tulipalon uutisoinnista: "Täynnä paalutettua heinää ollut rakennus tuhoutui kokonaan." (SS 18.8.06)

Kuva on tavallisesta valokuvasta otettu digikuva hallitusta kulotuksesta mökkitien varrella.

8 kommenttia:

  1. Lisäkevennyksenä: käsikäyttöisten silppurien aikaan monen isännän sormet lyhenivät viimeistä olkitukkoa huolettomasti työntäessä.

    VastaaPoista
  2. Lisäkevennyksenä: käsikäyttöisten silppurien aikaan monen isännän sormet lyhenivät viimeistä olkitukkoa huolettomasti työntäessä.

    VastaaPoista
  3. Lisäkevennyksenä: käsikäyttöisten silppurien aikaan monen isännän sormet lyhenivät viimeistä olkitukkoa huolettomasti työntäessä.

    VastaaPoista
  4. Pienenä kevennyksenä toteaisin, että monelta isännältä sormet lyhenivät käsikäyttöisten silppurien aikana.

    VastaaPoista
  5. Tytär soitti savuisesta Helsingistä eilen ja sanoi, että on kauheaa hengittää, oli myös huolissaan koirasta ja kisssasta, kun kerrostalossa ei kuulemma ilmakaan värähtänyt, yhtään ei tuullut, savu vain tunkeutui joka paikkaan.

    Itselläni taas ilma oli raikas, ukkosti ja satoi rakeita niin että lasit helisivät. Tänä aamuna tuntui kyllä näilläkin lakeuksilla mieto savun haju.

    VastaaPoista
  6. Spammien takia olin laittanut kommenttimoderaation päälle ja unohtanut sitten koko jutun. Siinä syy, miksi kommentit eivät päässeet läpi. Pahoittelen.

    VastaaPoista
  7. Pst Nythän minun kommenttini on tuossa ylempänä, vaikkei se aamulla ilmestynyt. Hyvä niin!

    VastaaPoista
  8. ok, luin selityksesi jälkeenpäin....:)

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!