3. kesäkuuta 2006

Meemiverkko

Sain ihan mukavan meemihaasteen. Tutkailin aamupäivällä muutamia blogeja tarkoituksena vastata heti. Mutta, mutta. Nyt näyttää olevan niin, että ne blogit, joita säännöllisesti seuraan, ovat toteuttaneet juuri viime päivien aikana kyseisen virkekoostetarinameemin. Jotenkin minusta tuntuu kohtuuttomalta haastaa heidät siihen heti uudelleen. En tiedä, ajattelenko vain minä tällä tavalla. Palannen asiaan tuonnempana, kun tilanne rauhoittuu. Vai etsinkö uusia blogeja? Saa nähdä.

Aamu oli hiukan sateisen oloinen, mutta pakollinen kävely tuli tehtyä. Sitten alkoikin päivän hankalampi osuus. Oikea kehonpuoliskoni ei tällä kertaa taaskaan yhtään tykännyt väkivaltakävelystä, joten tukiliivin kanssa ja lääkkeen voimalla kävimme puutarhamyymälän kautta miniän syntymäpäiväkahvilla. Omaan pihaan ostimme puutarhalta melkein viimeiset portulakat. Punaiset olisin halunnut, mutta oli tyytyminen oransseihin ja keltaisiin. Kuvassa.

Omakotialueen kapeat kadut olivat kauttaaltaan, risteyksiä myöten, täynnä autoja. Onhan lakkiaispäivä. Viisaasti olivat sillä alueella osanneet toimia pyytäessään huputtamaan aluepysäköintikieltomerkin. Jos vaikka parkkipirkot ja lappuliisat olisivatkin töissä. Poislähtiessä eteemme ilmestyi karvaiseksi kissaksi naamioitu auto häntineen ja korvineen. Otin siitä kuvan auton tuulilasin läpi. Enpä ollut ennen moista nähnyt.

4 kommenttia:

  1. On todella vaikea miettiä, kenelle saamansa meemihaasteen panee kiertoon. Kannttaisi varmaan miettiä siltä pohjalta, että sehän on positiivinen huomionosoitus toiselle, vaikka ei niin hyvin tuntisikaan. Voihan sitä lukea jonkun blogia, vaikkei kommentoikaan. Ja sitten yllättää meemihaasteella.

    VastaaPoista
  2. Päätin yllättää. :)

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. I really enjoyed looking at your site, I found it very helpful indeed, keep up the good work.
    »

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!