Heleä heinäkuu

Jos minulla olisi ollut mahdollisuus aamuyöstä kipaista rantaan, niin olisin sen tehnyt. Taisin olla hereillä puoli kolmen aikaan ja taivaan värit tuntuivat vetävän puoleensa. Yritin ikuistaa sävyjä ikkunan läpi, yläparvekkeelta ja alakerran keskimmäisestä huoneesta hyttysverkon läpi. Eihän siitä tietenkään mitään tullut. Kyllä öisten järvimaisemien kuvaaminen pitää jättää toisten asiaksi.

Onneksi nukahdin kuitenkin uudelleen. Ja kuvaamista riittää päivänvalossakin eikä tarvitse lähteä edes kauas. Pienellä kävelylenkillä näin ensimmäisen rentunruusun kukassa ja toki paljon muutakin. Yöllä on täytynyt sataa, koska kävelytiellä oli lätäkkö, josta veikeällä tavalla heijastuivat viereinen talo, puut ja sähköjohdot. Eniten minua kuitenkin pysähdytti kellastunut pihlajanoksa. Joko nyt? Vastahan kuvasin sen valkeaa morsiushuntua.

Eilisen yksinäisen päivän sain menemään melko mukavasti, kun ystävä oli apuna ajantapossa. Tänään on selvittävä itse. Sää on ihanan kesäinen. Lomalaisille mieleen. Jos nyt vaikka aloittaisin kirja- ja mappihyllyn lopullisen tyhjentämisen. Saisi paperisilppurikin käyttöä. Katson, mitä käsi ja muu kroppa kestää. Sen olen jo oppinut, että aloittamansa työn voi jättää kesken. Entiselle(?) perfektionistille se on vaikeaa.

Milloinkahan lippu nousee uuteen salkoon ensimmäisen kerran? Toivottavasti pian!