25. kesäkuuta 2006

Ikioma fotomaraton

Digikuvauksen helppouden (?) myötä kamerasta on tullut miltei koko ajan mukana kuljetettava kapine. Äskenkin aamuiselle vesijuoksulenkille lähtiessä sanoin H:lle, että otetaanko kamera mukaan. Ei otettu. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi tyvenessä vedessä liikkuessa katse haki kuvakulmia ja kohteita. Tämä alkaa jo tuntua addiktiolta. Äkkiä sitä ihmispoloinen koukkuuntuu, vaikka ei tarkoitakaan.

Useilla paikkakunnilla järjestetään foto- tai digimaratoneja, joissa osallistujille annetaan korkeintaan 10 aihetta, joissakin kamerakin lainaksi ja aikaa rajallinen määrä. Ajan umpeuduttua kuvatiedostot luovutetaan tuomaristolle. Eli käsittääkseni tällaisissa kisoissa ei ole kuvankäsittelymahdollisuutta. Se on siis luomukuvausta.

Itseltäni osallistuminen tuollaiseen kisaan on ehkä mahdotonta, koska olen niin hidas liikkeissäni ja siinä on kiire. Minun fotomaratonini voisi pikemminkin olla pihakeinussa istumista ja pilvien liikkeiden seuraamista. Pilvikuvia minulla taitaa ollakin eniten kukkakuvien jälkeen. Ne kohteet ovat ulottuvilla. Kuvassa eilisen päivän pilvikuva n. klo 12.

9 kommenttia:

  1. Mä olen haastanut sut!

    VastaaPoista
  2. Pumpulitukkoja taivaasta.

    VastaaPoista
  3. Leena, haaste mietinnän alla.
    A.kh, niitä enimmäkseen, joskus suurempiakin muotoja.

    VastaaPoista
  4. Jonkinlainen maraton olisi hauska Valokuvatorstaissakin niille, jotka haluavat maratonhaasteita. Miltäs kuulostaa?

    VastaaPoista
  5. Eikö olisikin? Olen jutellut muutaman sellaisiin osallistuneen kanssa ja mukavaa se varmaankin on, koska menenvät uudelleenkin mukaan.

    VastaaPoista
  6. Tuo luomukuva-sana on hyvä.
    Apinoin sen sinulta. Omat kuvani ovat lähes 100% luomukuvia. Rajauksia teen joskus.

    VastaaPoista
  7. Hienoja pilvikuvia sinulla, kun vasta tajusin katsoa niitä isossa koossa.

    VastaaPoista
  8. Se on tämä Blogger sellainen, että se antaa siihen mahdollisuuden. Vuodatus ei, käsittääkseni.

    VastaaPoista
  9. Niin en ole Vuodatuksesta sitä ominaisuutta löytänyt. Voisihan, jos viitsisi/ehtisi virittää jotakin: isot kuvat säilössä jossakin muualla ja omasta blogista pikkukuvan kautta linkillä sinne... taitaa jäädä kokeilematta.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!