8. toukokuuta 2006

Blogi vastaan printtimedia

Komealta kalskahtava on tuo otsikko, jota ei kannata säikähtää. Vasta jonkin aikaa muutamia blogeja kommentteineen seuranneena alan oivaltaa, että tämä bloggaaminenhan on itse asiassa nopeaa tiedonvälitystä.

 Aikoinaan tsunamin yhteydessä kuuluisaksi tulleet sukeltajien sivut olivat ensimmäinen herätys minulle tässä asiassa. Nyt jo minäkin katselin makasiinipalon kuvia reaaliajassa, tosin sattumalta osuin siihen blogiin.

Blogeja on tietysti monenkirjavia eikä omani kuulu todellakaan mediablogien joukkoon. Sen verran vielä tästä asiasta, että sekä päivälehden että esimerkiksi Suomen Kuvalehden jutut tuntuvat tulevan jälkijunassa. Ja uussanatkin tulevat äkkiä tutuiksi, jos valitsee suosikkilistaansa aikaa ja sen trendejä seuraavia blogeja. Esimerkiksi Bookcrossing tuli tutuksi jo ennen kuin siitä edes televisiossa mainittiin. Oppia ikä kaikki.

Sää on vieläkin lämmin, vedet vapaina ja osa kevään kukkaloistosta jo kuihtumassa, kun sitä odotettua sadetta ei vain kuulu. Selkä temppuilee eikä anna nukkua aamuneljää tai -viittä pitempään. Eilen olin jo niin univajeinen, että nukahdin illan suussa tunniksi. Ei se mitenkään yöhön vaikuttanut. Mökkireissuista lukiessa tulee hiukan haikea mieli, kun minusta ei taida olla mökkeilijäksi tällä hetkellä.

7 kommenttia:

  1. Hei täältä tulee!
    Valo on todella kaunis ja tunnelma sen mukainen. Kyllähän kuva itseasiassa olisi hyvä olla terävä ainakin jostain kohtaa, vaikkakin kaikki säännöthän ovat rikottavissa.
    Sitten krittiikiä! Taustan metsä on hiukan liian tumma, sieltä ei löydy sävyjä, mutta se vaatisi jo enemmän käsittelytaitoa jälkikäteen tehtynä.
    Suurensin kuvan ja huomasin, että siinä on hiukan kohinaa senkin saa poistettua määrätyillä kohinanpoisto-ohjelmilla.
    Tuo vasen oksa hiukan häiritsee,olisi ollut kiva, kun olisi sitä puutakin hiukan näkynyt mistä oksa kasvaa.

    Tässä sitä oli, mutta itsehän pyysit=)

    Kokonaisuutena PIDIN TODELLA kuvan valosta!!!!

    VastaaPoista
  2. Kuvassa on kauniit, varmat värit ja se on maalauksenomainen, etenkin isossa koossa.

    En minäkään mökille mene, enkä onneksi ole mökki-ihmisiäkään. Vietän kesän pikkukaupungin menossa.

    VastaaPoista
  3. kootee,

    Kiitos kommentista. Sitä saa, mitä tilaa.
    Ei kuulunut kuvaa otettaessa mitään kohinaa ;)

    Maria,

    minä olisin mökki-ihminen. Olen siis ollut. Metsäläinen siis...

    Maalaus minulla olikin mielessäin.

    VastaaPoista
  4. Liisa,
    olen tässä mietiskellyt, että olinkohan minä nyt kilttinä miehenä liian kriittinen? Mikäli siltä tuntuu, niin olen pahoillani.
    Osaan kyllä nämä hyvän valokuvan säännöt, mutta valitettavasti teen itse ihan samoja virheitä jatkuvasti.

    Käyppäs lukemassa tässä osoitteessa http://anttivettenranta.blogspot.com/
    hyvin selkeä ja selvä perussääntö mikkä tekee hyvän valokuvan. Sen alimmaisen kappaleen voit jättää huomioimatta=)

    Toivon, että et hylkää blogiani sillä lisäsin osoitteesi blogilistaanikin.

    VastaaPoista
  5. Kootee,

    Kiitos osoitteesta.
    Mielelläni kuviasi katselen ja minun kuviani saa arvioida.
    Enkä hylkää blogiasi.
    Mitenkähän näissä kommenteissa saisi huumorin näkymään?
    Olen leikkimielinen amatöörikuvaaja, joka kuvailee mitä sattuu ja miten sattuu. Se näkynee kuvissa, joita kuitenkin laittelen postauksiin.

    VastaaPoista
  6. Kaunis kuva, kuulas ja raikas, tykkään kovasti, pistä vaan lisää kuvia blogiisi ja vaikka vähän isompiakin, jos osaat.

    VastaaPoista
  7. Siitä se kuva suurenee klikkaamalla kuvan päältä. :)

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!