24. kesäkuuta 2019
Pyynnöstä
Jatkuvan muutoksen sietämätön paino ahdistaa. Kuukkeli muistuttaa sähköpostitse tämän hiljaiseloa viettävän blogin asetuksista sivunleveyksineen jo kolmatta kertaa. Lupaa apuja ohjaamalla linkein ohjekeskuksen sivuille. Oliko tästä apua? kyselee. En osaa vastata, koska en ymmärrä kaikkea.
Kärsivällisyys on kai itsellänikin vähentynyt ikävuosien karttuessa. Toisaalta ei. Riippuu asioista. Someajan suomalainen, niin nuori kuin vanha, ei enää jaksa lukea pitkiä manuaaleja ja ohjeistuksia. Pyykinpesukoneenkin käyttöohje tuntuu liian hankalalta ymmärtää. Yhtä säätämistä näiden laitteiden kanssa. Pitääkö tällainen aivojumppa edes muistia yllä? Huomaan sanojen alkavan unohtua käyttämättömyyttään. Ristikoita, ristikoita, sudokuja. Lukemista.
Elämme kuvien aikaa. Itsekin tulen kuvanneeksi liikaa. Muistin tueksi. Toki muistoiksi myös. Johtuuko se siitä että itsestä ei ole valokuvia kuin muutama, kyselen itseltäni. Yhden albumin muutamat sivut riittävät dokumentoimaan 40-luvulla syntyneen lapsuuden.
Syyllinen on tämä älylaite, jota puhelimeksi nykyään kutsutaan, vaikka puhelimena sitä kai vähiten käytetään kaikkien muiden toimintojen rinnalla. Syyllinen kuvatulvaan. Tosin ei sekään kuvia ota, ellen itse hipaise tai napauta jotakin. Ajattelen kuvaamista harrastuksena enkä addiktiona.
Mobiili. Google pyysi minua korjaamaan blogiasetukset niin, että sitä voi lukea myös mobiilisti. Tai jotakin sinne päin. Eilen illalla muutin joitakin asetuksia. En muista mitä. Jokohan nyt kelpaa? Vieläkö tulee sähköpostia? Kolmas kerta toden sanoo, toivottavasti.
P.S. Luulenpa, ettei kukaan ole valittanut luettavuusogelmasta Googlelle. Sen omat robotit ne siellä vain työtään tekevät.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kirjoitusvirheitä jäi näköjään. Korjaan jossakin vaiheessa.
VastaaPoistaAutomaattinen tekstinsyöttö. Miten sen saisi pois päältä? Kommentoin nyt puhelimesta. Itselleni ainakin teksti on helposti luettavissa.
VastaaPoistaKokeilin
VastaaPoista