23. tammikuuta 2014

Pakkaspäiviä



Joulukuinen harmaus on tipotiessään. Kannattaa pistäytyä ulkona, jos vain jotenkin jalat kantavat. Kaikki, aivan kaikki puut, pensaat ja heinänkorret ovat muutaman päivän aikana muuttuneet kimalteisen valkoisIksi. Lähiössä on ilo elää pumpulimaisessa kuuralumihattarataikamaailmassa, kun ei katso maahan. Miksikö? Maahan lunta on kertynyt vain ohut kerros. Aurinkolasit on pitänyt ottaa jo käyttöön, osin toki siksikin, että ne ovat muoviset, siis lämpöisemmät pitää näillä 20 asteen paikkeilla pysyvillä pakkasilla.


Maanantaina oli asiaa keskustaan. Sanoin kuskille, että nyt olisi sellainen sää, että voisi nähdä halon. Ensin ihmettelimme varavoimalan savupiipusta suoraan ylös tupruavaa savua tai vesihöyryä. Korkeiden piippujen päästöistä voi määrittää tuulen suunnan. Oli siis tyyntä. Heti kohta seuraavalla mäellä näkyi kuin näkyikin halo. Haloja bongatessa olisi hyvä olla aukealla paikalla. Auton ikkunasta ei pääse näkemään kuin yhden sivuhalon. Kummasti sekin ilahduttaa.


Eilen halovalo yllätti ilman, että tarvitsi lähteä edes ulos. Keittiön ikkunasta näki talvisen "sateenkaaren" pään viipyvän hetken vasten kuusikkoa. Tänäänkin sai ihailla samaa ilmiötä eilistäkin napakammassa pakkasessa. Taas auton ikkunasta. Minusta tuntuu, että keinolumen tykityksellä on jotakin tekemistä yllättävän taajaan ilmaantuvien halojen kanssa. Luomulunta on alle kymmenen senttiä eikä latuja ole vielä voitu avata.



12 kommenttia:

  1. Halovalot ja pakkaset yhdessä kulkee, raikasta talven jatkoa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ari,
      Niin tekevät. Puijolla oli pyörimässä kaksi lumitykkiä. Suomen talveen siis kuuluu lumi. Ellei sitä ala taivaalta tulla, se tehdään koneella. ;)

      Poista
  2. Täällä pääkaupungissakin on ollut kovat pakkaset. Haloilmiötä en ole havainnut . Tänäänkin on pakkaspäivä ja taivas on tumman harmaa. Sataa hieman luomulunta Mukavia talvipäiviä Kuopioon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivia,
      Haloilmiö vaatii sen auringon, siis kirkkaan selkeän sään. Eilen sää muuttui pilviseksi täälläkin, mutta lunta ei ole satamalla satanut vieläkään. Lumitöitä tehtiin viimeksi isommin muistaakseni loka-marraskuussa.

      Virkistävää viikonloppua sinne!

      Poista
  3. Savon selluko se siellä tupruttelloo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Alimmassa kuvassa kyllä. Harvoin tulee enää lähdetyksi kävelemään tuonne silloille, koska matka piteni huomattavasti uuden tien myötä. Toisaalta nyt on voinut kävellä latupohjilla, kun eivät ole saanet ajetuksi latuja lumenpuutteen vuoksi.

      Nyt on lauhempaa, mutta tuulee.

      Poista
    2. Nyt on pakksten pauke hellittänyt, mutta samalla kuvaussäät menivät sen sileän tien. No, kyllä ne taas kevään edetessä paranevatkin.
      Kama on tuossa yllä näyttänyt, että elossa on. On pistänyt bloginsa kuivumaan, toistaiseksi toivottavast.

      Poista
    3. KooTee,
      Kahdeksaa astetta näyttää nyt aamusta, mutta taivas on harmaa. Puut ovat tuulelle alttiilla paikoilla kuuransa riisuneet. Eilen en esim. ottanut kameraa mukaan lainkaan. Puhelin on niin vanha, että sen kuvat eivät oikein ole mistään kotoisin. Tai sitten en osaa käyttää sitä. Lastenlasten mielestä. olisi aika vaihtaa uuteen. Mutta kun entinen toimii varsinaisessa käyttötarkoituksessaan, niin mitä sitä silloin...

      Leppoisaa sunnuntaita Jokelaan!

      Poista
  4. Pakkaset on piristämään ja haloilmiön näkeminen ilahduttaa.
    Mukavia talvipäiviä edelleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii,
      Tänä aamuna satoi lumenhippusia tai leijaili puuterilunta. Nyt paistaa taas jo aurinko. Mukavia talvipäiviä sinnekin helmikuuta odotellessa.

      Poista
  5. Liisa, hienot kuvat haloilmiöstä olet ottanut! Yhden kerran on halo lähipäivinä kohdalle osunut. Vaatimattoman näköinen oli, silti kiinnostava. Tänään on kaunista, kun aurinko kirkastaa puhtaanvalkeaa maisemaa ja maalaa kipinöitä hangelle. Viisitoista astetta pakkasta on ihan passelia säätä, tuuli vaan saisi jo hiljentyä. Hyviä kuvausretkiä ja hyvää vointia SInulle! terv. Laila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laila,
      Täälläon nyt reilu kaksikymmentä astetta pakkasta ja taas kaikki ihastuttavan valkoista puhdasta. Eilen oli ilmassa ikään kuin pieniä mannaryynejä, sädehtiviä. Hiukan on liian kylmää ulkoilla. Pitkään talvea odotettiin, mutta tulihan se sieltä. Lumesta vain on pula täällä. Jospa sekin pula poistuisi viikonlopun aikana.

      Hyvää viikonloppua Pirkanmaalle!

      Poista

Kommentoi sinäkin!