Reilu viikko sitten Kuopiossa oli antiikkimessut, viime viikonloppuna muiden tapahtumien lisäksi Rompetori. Tulevana viikonloppuna on vuorossa mm. elonkorjuujuhlat. Vuodenkiertovauhti tuntuu nopealta ja tapahtumista ei ole puutetta. Itselle riittää useimmiten, kun saa vaikka seurata oravan touhuja ikkunasta. Näin syksyllä se näyttää hamstraavan ruokaa talveksi. Nämä semiurbaanit oravat ovat ympäristöönsä sopeutuneita. Lauantaisten talkoiden aikana sama puuha nimittäin jatkui. Ne pysähtyivät vain hetkeksi ihmettelemään moottorisahan ja halkaisukoneen meteliä. Kuivattaakohan orava omenanpalasia talvipiiloihinsa? Jotakin valkoista niiden hampaissa aina on, kun ne kipittävät kaapelia pitkin takaisin omakotitaloalueelta. Rusakko näkyy myös hiippailevan ylös rannasta juuri ennen auringonlaskua.
Oman kaupungin kulttuuritarjonta on niin laaja-alaista ja runsasta, että jo päivälehden Tänään-osaston lukeminen nostattaa hien pintaan. Kannattaa siis jättää lukematta, ellei etsi jotakin tiettyä tietoa. Reilun viikon olemme pitäneet omaa "rompetoria" kotipihassa varaston siivoamisen seurauksena. Puskaradio on tehokas. Banaanilaatikot ovat melkein tyhjät. Jäljellä olisi vielä esim. yhdet länget ja hierin. Rompetorilla en muuten sunnuntaiaamuna nähnyt yhtään länkiparia. Muita tunnetavaroita kyllä, joitä näkyy kuvissa.
Separaattori, enemmän ja vähemmän kolhiintuneita oranssinpunaisia kattiloita, posliinisia seinälle kiinnitettäviä kahvimyllyjä, maitotonkkia, puhelimia, astioita, lasitavaraa, todella paljon tuhkakuppeja, kirjevaa´an punnukset, vanhoja lehtiä, levyjä, kirjojakin. Vanhan pyhäkoululaulukirjan olisi ehkä voinut ostaakin. Mopoja, polkupyöriä, traktoreita ja autoja. Jotenkin metrilakun ja uusien tuotteiden myyjät eivät sopineet kuvaan.
Kävijöitä riitti. Olin joukossa ensimmäistä kertaa. Myyjähenkilöistä enemmistö näytti olevan nykyajan nomadeja, asuntoautoilla markkinoilta toisille siirtyviä uuden tai vanhan ja vähän vanhemman tavaran kaupitsijoita. Kiireettömiä, harmaantuneita, ystävällisiä. Luultavasti eläkeläisiä. Asiakkaat näkyivät suurelta osin olevan samaa sorttia. Eräs Torniosta saakka tullut vanhan posliinin myyjä kertoi, että täkäläiset eivät osaa arvostaa vanhaa ruotsalaista posliinia.
Tuollainen paloruisku meillakin oli mokilla. Tuskinpa se enaa sopii normeihin.
VastaaPoistaHélène,
PoistaMyyjän kanssa olimme sitä mieltä, että tämä olisi lopulta se kapistus, joka toimisi kaikissa olosuhteissa. Lapsena tuollaisella kesteltiin tuvan pärekattoa kuumina kesäpäivinä. Siis niinä päivinä, kun leivottiin leipää ja nisua.
Oeskoon tuolla olluna ämmänlänget? Vieläkös Ilkkaa näkyy torilla kojuineen. Entäs konstaapeli Piippoa kirjoineen?
VastaaPoistaKalevi,
PoistaEi sattunut ämmänlänkiä silmään. Sen sijaan esim. vanhoja puisia lapioita oli. Kirjoja ja lehtiä oli hyvin vähän. Kävimme siellä sunnuntaiaamuna aikaisin. Kotona on kyllä monta banaanilaatikollista täynnä kirjoja odottamassa loppusijoituspaikkaa.
Torilla en ole käynyt pitkään aikaan, jotan en osaa sanoa. Keskustassa montut vaihtavat paikkaa. Nyt näkyy Sokoksen takana olevan iso monttu.
Tutun näköistä tavaraa kuvissa, mutta mitä Sisu-laatikossa oli? Tilapäisessä asuinpaikassamme olemme siivonneet varastotilaa ja poistaneet rikkinäiset pärekorit yms. Vein kasan pehmeäkantisia kirjoja pyörätilaan siinä toivossa, että joku kaipaa ilmaista lukemista. Ei tärpännyt, joten kirjat menivät jätelaatikkoon.
VastaaPoistaOlivia,
PoistaEn muista, mitä sälää tuossa laatikossa oli. Tuo Sisu oli irrallinen kilpi. Niitä näkyi aika paljon, jopa liikennemerkkejä. Jollakin pöydällä näin kyllä peltisen pienen tervapastillirasian, ruostuneen. Noilla rompetoreilla ruoste on kai vaan plussaa.
Ilmainen on ollut meidänkin pihakirppis. Joku on käynyt hakemassa jotakin soittamatta edes ovikelloa, joku toinen on taas soittanut ovikelloa ja pyytänyt lupaa vilkaista tavaroita. Metalliromut veimme viikonloppuna järjestettyyn keräykseen, jonka tuotto menee lähikoulun stipendirahastoon.
Liisa, olisipa ollut hauska päästä tutkimaan rompetorinne tavaroita! Punakeltaisessa isossa kattilassa keitti isäni aina mansikkahilloa talveksi. Siitä oli lupa jäähtymisvaiheessa ottaa maistiaisia. Hillokupin kanssa kiipesin tikkaita pitkin ullakolle kesähuoneeseen, missä odotti toinen herkku, jokin keskeneräinen lastenkirja. Oi sitä autuutta!
VastaaPoistaLaila,
PoistaMeillä ei lapsena mansikkahilloa keitetty. Ensimmäiset puutarhamansikat omasta maasta kummallisella tavalla hävisivät suoraan pieniin ja isompiinkin suihin. Herkkua oli kaikki tuoreet marjat sokerin, talkkunan ja maidon kanssa. Nytkin tulee vesi kielella jo pelkästä ajatuksesta. No, vadelmiin ei kyllä talkkunoita laitettu. ;)
Sen sijaan lakkoja säilöttiin ilman sokeria. Se marja säilyy omassa mehussaan kuten puolukkakin, koska siinä on samaa bentsoehappoa. Säilytyspaikan tulee olla viileä. Nykyään ilmeisesti kaikki joko pakastavat tai hilloavat lakat.
Taitaa olla yhteistä monelle tässä iässä tuo otsikkosi: Rompetta kerrakseen... Suuntaa näyttää varmaan erään liikkeen mainoskyltti: Ostetaan romua, myydään antiikkia...
VastaaPoistamm,
PoistaKummallisesti se rompe muuttuu vaihtokaupassa ellei antiikiksi niin semiantiikiksi. Jotakin kadonnutta tuttuutta sieltä etsii...
Mukavia nuo rompetorit ja muutkin kirppistapahtumat. Ei ole edes ostopakkoa, sen kun pyörittelee tavaroita käsissään, monia muistoja herää niiden myötä.
VastaaPoistaTutkin aina ensimmäisenä myynnissä olevat kirjat. :))
Jonkun vanhan tuhkakupin voisikin hankkia, kärytellyt kun itsekin joskus olen, tuhkikset vaan ovat kummallisesti hävinneet.
Rosina,
PoistaKylä- ja katukirppikset olisivat parhaita, suuriin tapahtumiin ei tule lähdetyksi. Tällä rompetorilla oli paljon tuhkakuppeja. Niissä voisi vaikka poltella kynttilöitä iltojen pimetessä.