Pistävää tai viiltävää

Palautin tänään muovikassillisen vanhentuneita ja sopimattomia lääkkeitä apteekkiin. Ihan ohi jonon. Farmaseutti vain kysyäisi, onko kassissa mitään pistävää tai viiltävää. No, ei ollut. Yllätyin, koska olen tottunut noihin sanoihin täyttäessäni kipupoliklinikan kyselylomakkeita.  Aika paljon siellä oli sellaisia vanhentuneita lääkkeitä, joilla olisi ollut määrä taltuttaa pistävää tai viiltävää kipua. Monella turhaan. Olen sinnitellyt pehmeimmin keinoin. Piikkimatto, lämpötyyny, triggerpainelu, fysioterapia, hieronnat, kylmägeelit, liikkuminen mahdollisuuksien mukaan yms. Lääkkeitäkin tietenkin.

Yksistään ja itsekseen venyttelyt ja voimisteluliikkeet eivät koskaan vedä vertoja vastaavaan toimintaan sopivassa ryhmässä tai henkilökohtaisessa ohjauksessa. On jotenkin paljon helpompaa heittäytyä toisen käskytykseen. Omat rajansa pitää tietenkin muistaa.  Kävin talven aikana kansalaisopiston ryhmässä kokeilemassa vuosien jälkeen, olisiko kehon lihasmuistista enää mitään jäljellä erinäisten operaatioiden jälkeen. Samalla sain pukuhuoneessa vaihtaa ajatuksia maailman menosta. Aiheita riitti.

Siinä missä aikoinani paikkani oli eturivissä ja keskellä, jotta näkisin tarkkaan miten mikäkin liike piti tehdä, varasin nyt varmuuden vuoksi vakipaikan ohjaajasta katsoen vasemmasta takanurkasta ja kaiteen vierestä. Siitä saisin tarvittavan tuen. Sinnikkäästi kävin tunneilla, vaikka usein pinnasin liikkeissä ja tein ihan omia juttujani. Periksi en antanut. 

Ohjaajia oli vuoden aikana ainakin kolme. Tiistaisella viimeisellä kerralla olin päättänyt kääntyä kannoillani, jos paikalla olisi se jaksaajaksaavieläjaksaa-ohjaaja. Onneksi ei ollut ja muutenkin kato oli jo käynyt osanottajissa. Me muutamat saimme hyvän tunnin, vaikka vietimmekin lukuvuoden viimeiset hetket jumppapallon päällä rähmällämme. Koskaan en ollut jumpan jälkeen kipeämpi tai kireämpi kuin sinne mennessä. Hyvä että tuli lähdetyksi.

Aluksi jo pelkkä pallon päällä istuminenkin tuotti vaikeuksia, mutta ei se siihen jäänyt. Napanappi kiinni selkä suorassa teimme monenlaisia liikkeitä, joita ohjaajat jostakin varastosta keksivät aina uusia ja entistä kummallisempia. Onneksi kukaan ei pudonnut. Lopulta piti asettua vatsalleen pyöreän pallon päälle. Tuki otettiin jaloilla permannosta ja aloitettiin käsien nostelu ja pito ja rentoutus. Koko ajan piti muistaa niskalinja. Ainakin minun. Sitten möngittiin pallo vatsan alla sellaiseen asentoon, että saatiin lattiatuki käsistä ja voitiin vahvistaa selkää nostamalla jalat suorina ylös. Ja hallitusti alas. Hankalinta oli taiteilla pallon päällä ristiasennossa ja yrittää nostaa samanaikaisesti ristikkäiset raajat ylös. Nyt on pallo jo kotonakin...

PS. Kiirastorstai on viileä, sumuinen ja harmaa.