Tiede-lehden uusimmassa numerossa 1/2011 oli Kaisa Häkkisen kiinnostava artikkeli, jossa hän käsitteli miten luonnollisen suuntajärjestelmän avulla ilmaistaan myös aikasuhteita ja arvosuhteita. "Hyviä suuntia ovat ylös ja eteenpäin, sen sijaan meno alas ja taaksepäin koetaan usein kielteisenä."
Tällainen ajattelu perustuu ajatukseen, jossa aika on lineaarista ja kulkee samaan suuntaan kuin ihminen itsekin. (Aikamuodot tuli koulussa opituksi ja opetetuksi tällä systeemillä.) Aika ei kuitenkaan kulje mihinkään, se ei edes kulu, vaan se on, vaikka jotkut tuhlaavat tai tappavat sitä.
Jokainen vain kokee ajan omalla tavallaan kulttuurista ja tilanteesta riippuen. Omakohtaisesti olen kokenut ajan kulun hitaana esimerkiksi sairaalan ensiavussa tai yleispäivystyksessä, siis sairaana. Toisaalta aika on ikäänkuin kutistunut yhdeksi tiheäksi pisteeksi jonkin yllättävän yöllisen puhelimen pirinän tai ovikellon soiton hetkeksi. Ajantuntu katoaa ns. flow-tilassa. Silloin etääntyy ulkomaailmasta ja havahduttuaan ihmettelee, miten aikaa on saattanut kulua tuntikaupalla eikä ole ollut edes jano eikä nälkä.
Syklinenkin aikakäsitys sopii minulle, kivun kierteessä kamppailevalle. (vicious circle= A self-perpetuating process which returns to its starting point with no improvement from when it was begun. ) Muistan joskus verranneeni ajankulun nopeutumista iän myötä avokelanauhuriin. Kun nauha alkaa olla lopussa, kelan nopeus kiihtyy kiihtymistään. Vieläkin seuraamme aikaa kellotaulusta, jossa viisarit nakuttavat sekuntti sekunnilta vuorokauden ympäri kuukaudesta toiseen joka vuosi, jos vain muistaa vetää kellon tai vaihtaa patterin tarvittaessa.
Aikoinaan Nokia mainosti kännyköitä ...connecting people...-sloganilla. Se vaati kokoaikaista tavoitettavissa oloa. Siitä on jo kauan. Ja mihin on tultu?
Aikatutkimuksen piirissä on kehitetty teesi ajan nopeutumisesta, akseleraatiosta. Sen mukaan myöhäiskapitalistisessa yhteiskunnassa on siirrytty non-stop - elämään ja 24/7-kulttuuriin, jota leimaa ajallinen samanaikaisuus, epälineaarisuus, katkonaisuus ja välittömyys. Seurauksena on jatkuva kiire ja aikapula niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Lisäksi ajan nopeutuminen johtaa nykyhetken laajentumiseen ja tulevaisuuden kutistumiseen, sillä nopeasti muuttuvissa olosuhteissa aiemmat saavutukset menettävät merkityksensä ja tulevaisuutta on aina vain vaikeampi ennustaa. (Wikipedia)Tartu hetkeen. Carpe diem. Heittäydy hetkeen. Elä tässä ja nyt. Nämä ovat omalla tavallaan hyviä iskulauseita. Silti vuoden alussa kannattaa vilkaista taaksepäin ja oppia jotakin menneestä. Poimia helmihetket muistojen helminauhaan. Niitä on ollut ja tulee vastakin.
Vuoden saldon, ne plussat, voi vaikka listata luetteloksi tai kuvata kuvasarjaksi. Suosittelen tätä hienoa kuvasarjaa Vuosi 2010. Linkki löytyy myös sivupalkista.
Hyvää loppiaista!
Avokelanauhuri oli hyvä esimerkki ajan ja iän suhteesta (niille jotka nauhurin vielä tunnistavat. Tuntuu juuri siltä, päivän pyörähdys on nykyään äärettömän lyhyt ja ihmettelen vaan miten siinä ennen ehti vaikka mitä. Tosin ei ollut tietokonettakaan, jotta olisi voinut olla jatkuvassa flow-tilassa..
VastaaPoistaTuommoinen non-stop -elämään pakottaminen on aika epäinhimillistä, eikä sitä kaikki kestäkään, sekin on huomattu mutta paluuta ei taida olla ennen kuin pakon edessä. Joskus.
Sirokko,
VastaaPoistaSamaa minäkin ihmettelen. Kaikki nämä instant-viestintävälineet ovat käytettävissä. Ennen ehti asiansa toimittaa kirjein ja kortein tai naapurin puhelimella, jos omaa ei vielä ollut. Nyt ei edes kännykkään ehditä vastaamaan.
Rahasta on pula, mutta uuteen teknologiaan satsataan aivan valtavasti. Sairaaloissa, kouluissa... Sitten turhaudutaan niiden toimimattomuudesta ja aikaa (?) hukkaantuu pois tärkeästä - ihmisen kohtaamisesta ihan oikeasti kasvokkain siinä hetkessä eikä jonkin koneen näytön kautta.
kirj. Nimimerkki "Teknologiaan turhautunut sähkömiehiä katolleen jo melkein viikon varttunut eläkeläinen".
Olen usein miettinyt aika-käsitettä omassa elämässäni. Tekstisi vastaa aika lailla omaa käsitystäni.
VastaaPoistaKaapissa on arkkitehti J. Ahrenbergin matkakirja, muistaakseni 1800-luvun loppupuolella kirjoitettu, jossa hän kertoo kokemuksestaan m.m. Orvieton kaupungista Italiassa. Hän vietti iltaa kapakassa juoden Orvieton kuuluisaa viiniä. Kun hän katseli kapakan kelloa, se näytti 23, mutta kellossa oli jotakin outoa: kellon taulussa oli 24 tuntia, ei 12 kuten normaalissa kellossa. Ehkä meille jäisi enemmän aikaa, jos olisi samanlainen kello. Nykyajan kellot toimivat eri periaatteella, joten voimme vain haaveilla Orvieton kellosta.
Vuoden vaihtuessa puhelimme mieheni kanssa aikakäsitteestä. Hän ei myöntänyt asiaa ajatelleensa, mutta itse miellän ajan vuodenaikojen mukaan nousevana ja laskevana janana, joka kulkee eteenpäin. Janassani joulun ja uudenvuoden aika eli talvi on huipulla. Siitä jana alkaa laskeutua kohti kesää ja syksyllä jälleen nousta ylöspäin talveen. Kevät on lempivuodenaikani, joten ehkä talvesta laskeutumista kesään voisi ajatella elämän keventymisenä. Aika tuntuu kuluvan sitä nopeammin, mitä enemmän vuosia karttuu. Kunhan pysyisi kyydissä mukana.
VastaaPoistaAiheesi on kiehtova, ja vuoden vaihteessa yksi ja toinen pysähtyy sitä tuumimaan. Tosiaan: - aika on . Me kulumme.
VastaaPoistaHyvää loppiaista, joka juuri onkin loppumaisillaan, joten: Hyvää arkea!
Olivia,
VastaaPoistaEhkä tuollaisia kelloja on saatavillakin. Olisiko siitä apua esimerkiksi muistin heiketessä erottamaan päivän ja yön? Ehkä ei, koska kelloja on kaikkialla ja aikamerkkejä ja päivämääriä. Tämä vastaus liittyy kyllä toisenlaiseen ajantajuun.
Vaikka meillä jokaisella on oma sisäinen kellomme, tavallinen kellonaika vaikuttaa voimakkaasti. Huomasin sen viime viikolla, kun aamulla katsoin herätessäni kelloa väärin, muutaman tunnin (ilman silmälaseja). Kun vihdoin näin oikean kellonajan, tunsinkin itseni heti paljon väsyneemmäksi.
Laila,
Tuolla tavalla en olekaan koskaan tullut aikaa ajatelleeksi. Tulee mieleeni heti keskisen tai itäisen Suomen mäkiset tiet. Kevät keikkuen tulevi - loppukeväästä roudan runnomilla hiekkateillä. Toisaalta on kyllä aika raskasta nousta niistä syksyn ylämäkiä.
Kyllä kai me kyydissä pysymme, jos on jotakin mistä pitää kiinni.
Marjattah,
Niin kulumme ja kaipaamme enemmän ja enemmän huoltoja. Kun vain itse löytäisi parhaimmat oman "akkunsa" lataamiskeinot ja -lähteet. Arkirutiini on kyllä yksi niistä. Siksi tuo toivotuksesi on oikein hyvä. Toivon samaa itsellesi.
Löysin vasta äsken syötteistäni tämän Jukka Melarannan postauksen Aika. Ei siis ole ollut aikaa lukea blogeja. Postaus löytyy seuraavalla osoitteella. Ei ole nyt aikaa väkertää sitä suoraa linkkiäkään. Mieluummin riisun joulukoristeet, koska tänään on ns. vanha nuutti.
VastaaPoistahttp://saaressa.blogspot.com/2011/01/aika.html