6. elokuuta 2010

Helteen haittoja

Poutapilvet heijastuivat kylpyvaahtona tänäkin aamuna rannasta. Vesi on valitettavasti alkanut haista maamaiselta, tunkkaiselta, mikä on sinilevän yksi tunniste. Ikävää, koska kesäaamuiset vesikävelyt täytyy lopettaa. Tänä aamuna vielä kävelin vesilenkkini yksinäisen telkän kaverina. Se ei tosin tule lähelle, mutta kerrankin se näytti ikäänkuin nukkuvan auringon lämmittämillä mainingeilla.

Silmä on tottunut hakemaan lintukavereita aamuisin. Yleensä ne eivät petä. Telkkä lähti tulemaan kohti vasemmalta ja silkkiuikut oikealta. Liekö heillä jotakin keskinäistä toraa, koska parin rääkäisyn jälkeen uikut nousivat siivilleen, mutta telkkä jäi.

4 kommenttia:

  1. Ellet olisi kertonut, heijastumaksi, en olisi tuota "vaahtoa" siksi epäillyt. Sinulla taitaa olla aina kamera matkassa, kun löydät näitä hauskoja aiheita. Ikävää, että sinilevä pilaa aamukävelysi telkän kanssa. Ehkä se ihmettelee huomenaamulla, minne kaveri on jäänyt. Meidän pieni mökkijärvemme on vielä säästynyt levältä. Se on suurten metsien keskellä. Ehkä se on ollut pelastus. Toivottavasti teilläpäin sää on jo rauhoittunut? Hyvän viikonlopun toivotukset sinne!

    VastaaPoista
  2. Laila,
    Kun joutuu paljon pysyttelemään tässä samoilla nurkilla, niin kuvauskohteita pitää etsiä joka paikasta. Kuvajaiset ovat joskus yllättäviä.

    Tuosta sinileväasiasta vielä. Mikä muu voisi aiheuttaa sen vastenmielisen, minusta peräti varoittavan tunkkaisen maamaisen hajun kuin levä?

    Myrskyt ja sateet ovat kiertäneet tämän kohdan koko ajan. Tuhot ovat muualla.

    Sopivan lämmintä viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Rauhaa huokuva kuva, leppoisaa elokuuta Sinulle!

    VastaaPoista
  4. Marjamatilda,
    Kiitos samoin sinulle!

    Tervetuloa lukijaksi. Rauhaisaa ja hiljaista on. Mittari näyttää taas jo hellelukemia. On odottava tunnelma. Luonto huutaa sadetta.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!