Maailma mallillaan?

Aurinko porottaa puolen päivän jälkeen kirkkaalta taivaalta. Suomalaisille on eilen ropsahtanut roppakaupalla mitaleita olympiakisoissa. Alkaa siis olla maailma taas mallillaan.

Viikonlopuksi on luvassa plussakeliä ja peltikatto saattaa humpsauttaa lumikertymänsä kerralla alas. Vaari varustautuu poistamaan liiat lumet eteisen katolta. Hän heittelee johonkin tölkkiin kiinnittämänsä pyykkinarua katon poikki, kopsauttaa kerran ikkunaankin ja viipaloi lunta hissukseen alas.

Minulla on kamera ja kännykkä mukana ja lähden harrastamaan lääkärin määräämää terveysliikuntaa. Siis kävelemään. Lumenpudotushommissa ollaan parissa kolmessa muussakin talossa. Katolla asti. Vaikka inhoankin moottoritien vieressä kulkevaa kävelytietä, olen utelias ja suunnistan katsomaan, miten paljon järveä on jo lähisaaren vieressä täytetty. Jäitse sinne ei pääse. Pehmeää lunta on liikaa.

Pyörätie on aurattu maantien levyiseksi. Muita jalkamieheiä ei näy. Kävelen työmaan kieltomerkille asti ja siitä takaisin. Muistan miten kaunis saari oli kesäisin ja miten kerran sain kuvatuksi siellä haapanan askeltamassa asvaltilla. Junat kulkevat taas. Pohjoiseen InterCity, etelään pitkä puilla lastattu tavarajuna. Myötäliikkennevirtaan kävellessä kuuluu melkein samanlainen ujellus kuin telkkarin formulakisoissa. Ei hetken taukoa. Olisi pitänyt muistaa ottaa korvatulpat mukaan.

Kierrän kauppojen kautta. Lumenpaljous häivyttää hetkessä liikenteen hälyn ja titityyt tityyt kertovat samaa kuin auringon valosta ja lämmöstä punehtuneet poskeni. Tänään oli kevään ensimmäinen päivä. Kävellessä ei palellut lainkaan. Ensimmäisen kerran liki kolmeen kuukauteen. Ja Matinpäivä on jo takana. Matti heittää kuuman kiven avantoon, sanovat. Sanovat myös, että Matti maan näyttää. Mattina jos on pakkanen, silloin on kesä poutainen. Aika näyttää. Tyhjillään ollutta lähikauppaa remontoidaan. Mitähän siihen tulee?