Joulukuuta jo

Vaikka vuodet eivät ole veljeksiä, paljon yhtäläistä tuntuu olevan. Vuosi sitten (kuvan mukaan) tähän aikaan tiet olivat ikävästi iljanteisia, jo mahdottomia kävellä. Tänään sataa silkkaa vettä ja pururatakin on sulattanut jo kertaalleen kertyneen roudan. Vuorenkilpi on pirstsakkana pystyssä kuin keväällä ikään.

Nyt on käveltävä varastoon, koska loppuviikoksi lupaavat jo pakkasta. Se tietää myöhästyneitä liisanliukkaita. En muista ennen nähneeni (enkä kuulleeni) lehtipuhaltimia työssä joulukuun ensimmäisenä päivänä. Tänään näin kerralla kolme. Puolilahoja vaahteranlehtiä puhallettiin irti maasta päiväkodin portin pielessä. Ohikävelijän piti peittää pipon ja hupun suojassa olevat korvansa. Puhaltimia käyttävillä miehillä näkyi olevan kuulosuojaimet. Vieressä melun yli ääntään korottavilla taaperoilla ei. Ajoitus ei tainnut olla oikein kohdallaan.

Sateenharmaa taivas ei paljastanut sitäkään, kuinka monta hornettia kiisi taivaankannen poikki hetkeä aiemmin. Jylinää kesti pitkään enkä mitenkään välttynyt ajattelemasta eilistä 105 päivän ihmeen 70. muistopäivää. Historiaa avataan esimerkiksi mediassa uudella tavalla, yksilökokemusten kautta. Lukioaikana historian kirjassa ja tunnilla asia sivuutettiin muutamalla rivillä eikä isäkään ääneen muistellut ko. asiaa. Muistan nähneeni kammarin kaapissa kiiltävän mustan pahvilaatikon täynnä isän ja äidin sotakirjeenvaihtoa. Harmillista, että se on kadonnut.