Myrskyn jälkeen

Viime viikon Toivo-myrsky jätti jälkensä. Kaatuneita puita ja katkenneita oksia ympäri kaupunkia. Ihan lähimmät tuulenkaadot näyttävät olevan vanhoja tuomia kuvan rantatien varrelta. Tuomi leviää kyllä helposti itsekseen, mutta jotenkin on sääli menettää vuosikymmeniä vanhat tutut puut. Luutimaton piha on vihreänään riippakoivun lehtiä. Pahimmissa puuskissa latvukset kaartuivat pelottavasti. Joskus asukkaat haluavat harventaa puistoja, joskus se luontuu luontoäidin avustuksella. Puut selviävät myrskyistä niin kauan kun ne taipuvat tuulessa.

Kolea sää on vikuuttanut joitakin kasveja. Syreeni on samassa jamassa kuin viikko sitten, mutta ei tuoksu juuri lainkaan. Samoin pihlajat. Ehkä ne vaativat lämpöä lisää. En tunnista, sirkuttavatko linnut hädissään kylmään menehtyneitä poikasiaan vai muuten. Avopesien asukit olivat ainakin kovilla pahimmassa viimassa. Edelleenkään pihalla ei näy juuri hyönteisiä. Ehkä huomenna voisi jo käydä puutarhalla hakemassa kesäkukkia.

Vankka raparperi ei ole kylmästä piitannut. Taitoin siitä kolme vartta tehdäkseni tilaa muille kasveille. Annan kukkavanojen kasvaa tänä kesänä ja seurata, löytävätkö perhoset raparperin kukkiin. Piirakkaa en jaksanut tehdä. Pakastimesta löytyi vielä mansikoita ja edellisvuotista herukkamehua. Tein kiisselin, mintunmakuisen, aamupuuron kaveriksi.

Kalantuloa ei viileä sää näköjään estä. Oskari, 6v, oli eilen ollut mato-ongella kaloja narraamassa. Ei ollut tullut mitään, mutta annas olla, kun hän pyydettyään oli saanut ukin virvelin kokeiltavaksi, niin jo kolmannella heitolla sai yli kaksikiloisen hauen. Hän oli itse kelannut sen laiturin viereen saakka ja vasta siinä sanonut, ettei enää jaksa. Oli alkanut melkoinen vipinä mökin laiturilla, kun aikuiset huomasivat, että sieltä olikin tulossa tavallista isompi kala. Luulen, että eskarilainen muistaisi tuon kalan koko ikänsä ilman valokuviakin.