"Kiertokoululaisena"

Ihmiset, tavarat ja taudit liikkuvat entistä nopeammin. Kun avaa lehden, radion, television, ensimmäisenä silmiin ja korviin kiirii tällä erää viimeisintä tietoa sikainfluenssasta. Ei syytä paniikkiin. Suomi on hyvin varautunut mahdolliseen pandemiaan. Nämä uutiset ja viikonlopun kiertoajelu ja -kuljeskelu vanhoilla asuinsijoilla toivat mieleeni asioita kymmenien vuosien takaa.

Muistikuviini verrattuna vuoden 72 kesän Keravan asunto näyttikin ulkoa katseltuna paljon isommalta kuin muistin. Olipa kaunis ja hyvin huollettu rakennus puiston laidalla. Koko talossa on vain yksi parveke. Sinne mentiin keittiöstä, jossa muistan olleen pyöreän pöydän ja ns. kylmäkaapin. Omia tavaroita oli muistaakseni vain edelleen käytössä oleva Lundia-hyllykkö, pöytä, pari selkänojallista puutuolia ja laverisängyt. Laverit ja punainen pöytä jäivät mökille, hylly ja tuolit ovat kodissamme edelleen.

Koska olimme oikealla puolella rataa, jatkoimme (tosin ajassa taaksepäin) katsomaan seuraavaa "kotia" ja koulua. Jokela oli yllättävän lähellä Tuusulajärven rantateitä. Niin lähellä, että ihmetytti miksei meitä koulusta viety sinne koskaan. Tai vanhemmat vieneet. Ehkä meillä ei ollut tarpeeksi monta polkupyörää. Surullisen kuuluisaksi tullut koulu oli kasvanut kokoa lukiosiiven verran. Kaksi joutsenta uiskenteli lammella koulun takana, jota en muistanut olleen olemassakaan.

"Koti" sen sijaan oli kutistunut ihan mitättömän kokoiseksi. Junalla kulkiessa olen aina vilkuillut nähdäkseni paikan. Nyt ajoimme autolla vanhan koulutieni. Piennar oli kaventunut rautateiden sähköistyksen myötä. 60-luvun alussa siihen mahtui latu. Kävelyteitä ei ollut, vaan tuolloin käveltiin vielä tien oikeaa reunaa. Viimeinen oppikoulutalvi oli influenssatalvi. Sairastuin kesken koulupäivän. Kuume hehkutti poskia ja vilu värisytti. Joku opettajista tajusi lähettää minut kotiin. Mutta hiihtäen! Se oli hankalin koulumatka mitä muistan. Ilmeisesti koko perhe oli taudin kourissa, koska meillä kävi lääkäri kotona.