Isomäki on jyrkkä. Puuportti kauniinharmaa. Lammashaan portti kahden valtavan ison kuusen välissä. Mutta äidin toivoma koivukuja puuttui. Muistan, miten useana vuonna hän siirsi sellaisia metrisiä koivunalkuja tien molemmin puolin ja pihaankin. Oli unelmana saada kaunis kotiin johtava koivukuja.Se oli työlästä. Pettymys oli suuri, jos päivämies tai oman talon väki niitti edellisvuotiset taimet matalaksi. Kaivon luoksekin niitä istutettiin useampia. Ymmärrän hyvin hänen tunteensa. Minuakin on suuresti surettanut, kun ruohonleikkuri tai raivaussaha on syönyt harjaneilikkapehkon tai kaukaa tuodut ukonhatut. On niitä ollut muitakin ns. turhaan siirrettyjä kasveja, pensaita ja puita. Vaahtera ja syreeni ainakin.
Muistan miten olin istuttamassa kämpälle johtavan tien varteen ojitetulle suolle puuntaimia. Ainakin melko tasainen kärrytie on kadonnut, pehkuladon paikkaakaan en enää löytäisi. Mutta katoavatko lähteetkin suon kuivuessa? Monen monta kertaa lipoin lähteestä vettä janooni. Sitten jaksoin hyvin nousta sen jyrkimmän mäen.
Miltähän siellä nyt näyttää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi sinäkin!