23. joulukuuta 2008

Sittenkin valkoinen joulu


Lapsuuden joulu

Monen puhtaan liekin vuosien tuhka peittää.
Mut jostain takaa aikojen menneitten
yhä silmiini kirkkaus lapsuuden joulujen
sädekimpun lämpimän, himmenemättömän heittää.
Kuva kaikista kaunein mieleeni heijastuu:
tupa hohtavan puhdas ja koreiltu joulupuu,
takan äärellä äiti valkoista puuroa keittää.

On ehointa yllä, on saunasta palattu juuri.
Pian käydään poikki sen kaivatun kynnyksen,
jota kohti on kuljettu päiviä laskien.
Jo on käsillä korkea hetki, tuokio suuri,
kun kuusen kynttilät liekkeihin leimahtaa.
On tuvassa lämmintä, kirkasta, juhlaisaa
ja ikkunan takan tähdet ja hankien muuri.

Miten hartaana pirtissä juhlavirren kajaa
sävel valtava: "Enkeli taivaan lausui näin..."
Ja kuuntele, kuuntele, vaari koholla päin
nyt lukee: "...koska he eivät saaneet majaa,
he menivät talliin härkien, lammasten luo..."
Miten liikuttaakaan lapsen sydäntä tuo:
härät, lampaatkin rakasti hyvää Vapahtajaa.

Siks navetan, tallinkin asujat kunniaks joulun
tänä iltana leipää, herkkua suurta, saa.
Mut huomio - pukki jo ovelle kolkuttaa,
Lapinmaasta se tullut on, takaa Tornion, Oulun.
Miten kummasti toiveet salaiset pukki ties!
Hymyhuulin onneensa vaipuu pikkumies
ja nukkuu vihdoin, vapaana pakosta koulun.

Oi lapsuuden joulu, sulla ei määrää ajan,
on hetkiisi mahtunut autuas ikuisuus:
valo yössä, enkelilaulun ihanuus,
satu tosi ja riemukas, syntymä Vapahtajan,
ja lahjat ja herkut ja loiste silmien,
hyvä tahto ja havina taivaisten siipien -
miten kaiken ympäri piirtäisin arjen rajan?

Oi lapsuuden joulu, vielä sun juhlaas salaa
käyn takaisin elämän sumean, mutkaisen tien.
Miten sokaissut kirkkaan lapsensilmäni lien,
sinun kynttiläs lempeät vielä sen kalvossa palaa.
Koen vieläkin riemusi ylitseläikkyvän
ja ihmettä katselen puhtaan syntymän,
teen rinnassa rauhalle, rakkaudelle alaa.

Niin taas, kun illaksi painuu jouluaatto
ja juhlaa soittavat kellot temppelin,
sadun taikapiirissä siivin havisevin
tule luokseni, muistojen kalleimpien saatto!
Ja te tupaan käykää, rakkaat vainajat,
te joulun katoamattoman haltijat,
tule, äiti, lietesi luo, tule penkilles, taatto.
(Kaarlo Sarkia 1946)

14 kommenttia:

  1. Kiitos kaunis Liisa, kauniista!

    VastaaPoista
  2. Jouluiloa!

    Runosta erikoiskiitos, puhuttelee.

    VastaaPoista
  3. Kaunis runo, kiitos, herätti muistoja. Parhainta jouluiloa!

    VastaaPoista
  4. Haavetar,
    Kuva on viimeisiä valokuvia, joita otin äidin asunnon keittiön ikkunasta.

    Siksikin tämä runo tuli mieleen.

    Joulurauhaa ja -iloja!

    VastaaPoista
  5. Iines,
    Kiitos samoin sinulle!

    Vanhat joulurunot puhuttelevat. Välistä vakavammat. On ollut muutosten vuosi.

    VastaaPoista
  6. Utukka ystäväni,
    Elämä on muistoja. Tunne-, mielikuva-, tuoksu-, kosketusmuistoja ja mitä kaikkia niitä onkaan.

    Jouluiloja sinulle myös!

    VastaaPoista
  7. Hyvää Joulua sinulle sisko!

    VastaaPoista
  8. Leena,
    Kiitos samoin sinulle! Joulurauha julistetaan juuri, minkä näet kommentin kellonajasta.

    VastaaPoista
  9. Ihanaa jatkoa ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  10. Pantteri,
    Kiitos samoin. Uusi vuosi on jo ovella.

    VastaaPoista
  11. Vieläkään en voi tätä kyynelittä lukea, niin koskettava runo!

    VastaaPoista
  12. Vapulis,
    Runot puhuvat puolestamme silloin kun omat sanat eivät riitä.

    VastaaPoista
  13. huh sentään.... Joulu on jo mennyt, mutta luettuani tuon aloin vollottaa, se on niin kaunis ja koskettava...

    VastaaPoista
  14. Anonyymi,
    Itkeminen voi olla puhdistavaa, hoitavaa. Joskus itku ei tule, vaikka itkettää.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!