Kesän rippeitä

Äiti aurinko on hellinyt meitä jo neljättä päivää. Intiaanikesästä ei kuitenkaan voi puhua, koska lämpötilat ovat melko alhaiset. Vaikka selkä väsyykin, sinnittelen itseni laavulle. Sinne on ilmaantunut pöytä, sopivan korkea. Eilen ei edes tuullut. Valitsin rantareitin.Tänään näin tuulenvireen jo ikkunasta. Silloin metsän suoja on parempi. Kävellessä tunsin kasvoillani koivunlehtikuuroja. Kuvassa on yli metriseksi "tieksi" tallautunut oikopolku kuusikossa. Koivut ja haavat reunustavat leveämpää latupohjaa, joka kiertelee Puijolla.

Oikeaa kesää odotellessa tulikin ykskaks syksy. Viikossa metsä oli vaihtanut värinsä alkavan ruskan sävyihin. Jossakin pisti silmään kokonaan punainen pihlaja. Alempana punakeltalatvainen vaahtera. Polku oli osittain juuri pudonneiden värikkäiden lehtien ja matalalta puiden oksiston raoista kurkkivan valon laikuttama. Ihmettelin kuusen juurella nukkuvaa muurahaiskekoa. Etsin katseellani sieniä polun varrelta. Kielot ja oravanmarjat ovat kuihtuneet, mutta ketunleipää riittäisi syötäväksi asti. Kasvupaikan mukaan karhunputket (Angelica sylvestris) ovat vielä kukassa pörriäisineen tai valmiina talveen. Jättipalsami kukkii, jokunen vadelma kypsyy puolukka-aikaan.

Olen opetellut kantapään kautta Wordpressiä. Tein sinne sivun, mutta en osaakaan laittaa sitä niin, että se näkyisi lukijoille. Muutenkin aikani on paljolti mennyt kuvien lajittelussa ja raakkaamisessa. Seison kun kirjoitan. Istun kun käytän vain hiirtä. Vanhojen kuvien plaraaminen virkistää muistia. Uusien värikkäiden kuvien katselu (ks. linkkilista sivupalkissa) taas piristää mieltä. Kirjoittaa vai kuvata? Näillä säillä ja tähän vuodenaikaan viettäisin aikaani puolukkakankailla ja soilla, jos voisin oikeasti valita.

Varikset ovat muuten syöneet pihapihlajat melkein tyhjiksi marjoista.