Ikkunalaudat oli olivat aivan täpösen täynnä kippoja ja kuppeja pienenpienine taimineen, elämän alkuineen, ituineen. Olen aiemminkin uneksinut ruukkukukkaloistokkaasta talosta. En saa sentään kaikkia viherkasveja menehtymään. Joitakin olen onnistunut pitämään hengissä reilusti yli kolmekymmentä vuotta.
Tallustelin tiistaina hitaasti saman reitin, jolle luulen kadottaneeni sen sormuksen. Enimmäkseen näin oravanmarjoja ja ketunleipiä kuusikon kätköissä. Pururadalle päästyä valo lisii ja kasvillisuus sen mukana. Apilat, horsmat, pujot, sauniot, ne tavalliset. Harvinaisempi oli yksi peurankelloesiintymä. Puijon montussa olen nähnyt toisen. Vaan enpä kanna kameraa enää koko ajan mukanani, koska kuvia tuntuu kertyvän liikaa. Säästän turhanaikaisiakin. Jotakin uutta kokeillakseni opettelen Wordpressin käyttöä kuvagalleriana. Tarkoitus oli alun alkaen siirtää koko blogirepertuaarini sinne. En ole vielä rohjennut (enkä osaakaan). Ettei tekemisestä tulisi pula, latasin Ifolorin Designer 2.2.:n. Josko sillä saisi digikuvista aikaan jotakin käteenkäypää. Digikuvien selaus ruudulta ei ole mielestäni miellyttävin tapa esitellä kuvia eikä varsinkaan taltioida niitä.
Heipä hei, Liisa! Sinulle blogi-ystävän kultakortti uudessa blogissani Utua 2
VastaaPoistaUtu, kiitos!
VastaaPoista